Kokoomuksen värisuora rikkoo puolustuspolitiikan pelisääntöjä
Keskustalaiset ovat syystäkin arvostelleet hallituspuolue kokoomusta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta värisuorasta. Kun asioita hoidellaan perhepiirissä, kasvavat riskit mutkien suoraksi vetämisestä.
Pienimuotoinen järjestelmän ravistelu voi monessa paikassa olla jopa suotavaa, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole varaa hötkyillä. Elämme liian vaarallisia aikoja.
Kokoomus miehittää presidentinlinnan lisäksi pääministerin, ulkoministerin, puolustusministerin ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajan pestejä. Vallan äärimmäinen keskittyminen ei palvele demokraattista päätöksentekoa – eikä se näytä palvelevan kokoomustakaan.
Puolustusministeri Antti Häkkänen ilmoitti yllättäen torstai-iltana, että hallitus tekee esityksen ydinaserajoitusten purkamisesta. Tiedotustilaisuuden ajoitus vaikutti reaktiiviselta. Se tapahtui Ranskan presidentin Emmanuel Macronin maanantaisen ydinasepuheen vanavedessä. Hallitus näyttää kiiruhtaneen lakimuutosta päästäkseen samaan asemaan Ruotsin ja Tanskan kanssa, joihin Macron ehdotti ydinaseiden mahdollista sijoittamista.
Merkittävän ja tosiasiallisesti kiireettömän ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjamuutoksen tiedottaminen virka-ajan jälkeen on poikkeuksellista. Vielä poikkeuksellisempaa oli se, että Häkkäsen toiminta rikkoi suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon vakiintuneita pelisääntöjä räikeällä tavalla.
Vielä 2024 pääministeri Petteri Orpo kommentoi ydinaserajoituksia näin:
”Meillä on nyt ollut selkeä linjaus siitä, että ydinenergialakia ei ole nyt tarvetta lähteä avaamaan ja voimme jatkaa nykyisen lainsäädännön puitteissa.”
Tämän kommentin jälkeen asiasta ei käyty julkisten lähteiden perusteella poliittista keskustelua yli vuoteen. Ei ole siis yllättävää, että Häkkäsen tiedotustilaisuus ja käytännössä valmis lakimuutospaketti aiheuttivat oppositiossa vahvoja reaktioita.
Perinteisesti puolustukseen liittyvät asiat on Suomessa sovittu parlamentaarisesti. Turvallisuuspolitiikan isoista linjoista ei sovi antaa muodostua julkista kinaa – se on maamme turvallisuuden kannalta parasta.
Pienellä maalla ei ole varaa olla sisäisesti heikko maailmassa, jossa isot tekevät mitä haluavat. Suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa konventiossa vaikeitakin asioita on edistetty hallituksen ja presidentin yhteistyöllä, eduskunnan valiokuntia informoiden.
Nyt kokoomus on heittänyt yhteiset prosessit romukoppaan. On vaikea uskoa, että oppositiopuolueet – ainakaan SDP ja keskusta – olisivat asettuneet esitetyn ydinaserajoituksen purkamisen kanssa poikkiteloin, jos asia olisi valmisteltu ja tiedotettu perinteisin menetelmin.
Torstai-iltana nähty käsijarrureaktio SDP:ltä, vasemmistoliitolta ja vihreiltä on ymmärrettävä. Kysymys on paitsi ulkopolitiikan sisällöistä, myös toimintatavoista: uppiniskaista parlamentarismin ohittamista ei tule hyväksyä.
Kokoomuksen äkkiväärää toimintaa seuratessani en voi muuta kuin kiittää suurempia voimia siitä, että viime kaudella vallassa oli parlamentaarisesti tasapainoisempi ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto.
Yhteisten asioiden hoitaminen vaatii sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin. Voi vain kuvitella, minkälainen olisi ollut Suomen tie Natoon, jos maan johdossa olisi ollut tämänhetkinen vallasta huumaantunut kokoomuskööri.
Loppuviikon ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta on puuttunut yksi olennainen toimija: pääministeri Petteri Orpo. Vastuu hallituksen ja sen ministereiden kyvystä viedä läpi kansakunnan turvallisuuden kannalta välttämättömät lakimuutokset on loppuviimein pääministerillä.
Tunnemme lausahduksen: absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti. Kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta ei ole absoluuttista, mutta se on suomalaiseen mittakaavaan hyvin poikkeuksellista.
Toivottavasti Kesärannan rantasaunalla tänä viikonloppuna pohditaan vallan ja vastuun taakkaa tässä poikkeuksellisen vaikeassa ajassa.