Pieni, symbolinen ele
Kuukausi sitten meidän eurooppalaisten turvallisuudentunnetta loukattiin. Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan.
Psykologinen sodankäynti alkoi, kun Twitter, Tik Tok ja Facebook välittivät ukrainalaissotilaiden ja presidentti Volodymyr Zelenskyin videoita lähes reaaliajassa.
Kännykän näytöllä oli helppo samaistua sotaan ja siviilien hätään. Se oli sotataidon oppikirjojen mukaista strategista viestintää, joka vaikutti kuin huomaamatta ihmisten asenteisiin ja tunteisiin.
Heti seuraavina epäuskon päivinä maailma täyttyi erilaisista Ukrainaa tukevista symboleista. Historian ensimmäinen varsinainen some-sota hybridivaikuttamisineen alkoi ja meistä tuli sodan virtuaalinen osapuoli halusimmepa sitä tai emme.
Jo varhaiskristittyjen käyttämä ja taiteilija Pablo Picasson toisen maailmansodan jälkeen modifioima rauhankyyhky lennähti oliivipuun oksa suussaan isoina parvina ihmisten profiilikuviin sosiaalisessa mediassa.
Kaupungintaloja ja julkisia tiloja valaistiin sinikeltaisilla valoilla. 1900-luvun alun nationalistinen tervehdys ”Slava Ukraine – kunnia Ukrainalle” levisi maailmanlaajuiseen käyttöön. Sosiaalinen media täyttyi kantaa ottavista #slavaukraine -hashtageista ja Ukrainan lipuista.
Osoitimme ainakin symbolisen tukemme, kun emme muuta kotisohvilta voineet.
Itse vaihdoin omaksi Facebookin kansikuvaksi joutsalaisen sielunmaiseman Pertunmaan tien varresta: Auringonkukkapelto, johon ilta-auringon säteet kauniisti paistavat. Pellolla kukkien keskellä hymyilee 12-vuotias poikani elämä ja tulevaisuus edessään. Kuva on otettu viime elokuussa.
Henkilökohtaisesta tuli poliittista yhdellä klikkauksella.
Kun pieni ihminen on voimaton – tai turvaton – sodan edessä, yhtenäisyyttä luovat symbolit voivat auttaa. Niiden avulla olemme järjestelleet, rakentaneet ja viestineet turvallisuuspoliittista todellisuuttamme ja sosiaalista identiteettiämme uudelleen tilanteessa, joka on nykyiselle, avoimeen maailmaan ja kansojen väliseen tasa-arvoon tottuneelle sukupolvelle täysin uusi.
Venäjän ja Euroopan maiden väliseen keskinäiseen, taloudelliseen riippuvuuteen perustunut rauha ja vakaus olivat yhdessä yössä poispyyhityt ainakin kahden sukupolven osalta. Puolueeton, mutta länsimainen identiteetti täytyy rakentaa uudelleen.
Vaikka symbolit ovat vahva vaikuttamisen väline, ne eivät kuitenkaan ole sodankäynnin tai asevoimien yhteydessä mikään uusi ilmiö – päinvastoin. Jokainen tietää, mitä swastikalla eli hakaristillä haluttiin aikoinaan viestiä tai mitä tarkoittaa, jos pukeutuu sinimustaan Kosola-paitaan.
Sen sijaan kukaan – eivät edes venäläisjoukot itse – tunnu tietävän, mitä Venäjän nyt sodassa käyttämä Z-tunnus tarkoittaa. Sen on sanottu viittaavan sanontaan ”voiton puolesta”, ”länteen” tai jopa äärioikeistolaiseen fasismiin. Kirjainta ei edes löydy kyrillisistä aakkosista.
Tämä kertonee paljon koko sodan järjettömyydestä? Merkillä ei ole edes symbolista arvoa.
Symbolien käyttö on lisääntynyt entisestään, kun perinteisen aseellisen sodankäynnin rinnalle on omaksuttu hybridivaikuttamisen tapoja.
Sotaa ei käydä enää yhdellä rintamalla, vaan sota on läsnä kaikkialla medioiden välittämänä. Loukkaus yhden kansakunnan ja maan itsenäisyyttä vastaan on helposti loukkaus koko ihmiskuntaa kohtaan.
Asetelma on sotilaallisen ja poliittisen vaikuttamisen näkökulmasta houkutteleva, mutta myös pelottava. Tällaisessa turvallisuuspoliittisessa kokonaiskuvassa puolueettomille maille ei ole enää sijaa.
Perjantaina uutisoitiin, että kaksi kolmasosaa YLE:n kyselyyn vastanneista Keskustan puoluevaltuuston jäsenistä kannattaa jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. Keskustalaisten NATO-kanta on samansuuntainen kuin muillakin suomalaisilla.
Itsekin olen ajatukselle jo lämmennyt, vaikka minusta isot strategiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut pitäisi tehdä muulloin kuin kriisin keskellä. Puoluevaltuutetut eivät kannata kansanäänestystä Natosta, vaan luottavat demokratiaan eli vaaleilla valittuihin kansanedustajiin Nato-päätöksessä. Hyvä niin.
Vielä en kuitenkaan ole nähnyt kenelläkään suomalaisella poliitikolla NATO-kehystä sosiaalisen median profiilikuvassa. Se lienee seuraava symbolinen askel turvallisuuspoliittisen identiteettimme rakentamisessa?