Onni yksillä, kesä kaikilla
Kesän herkut eli mansikat ovat tulleet kauppoihin. Pitkän ja työntäyteisen puoluekokousviikonlopun jälkeen päätin herkutella pienellä rasialla suomalaisia mansikoita.
Hinta oli kova. Siitäkin huolimatta, että tuottaja on ansainnut palkkansa kovasta työstä, kävi mielessäni, että kuinka monelle perheelle nämä kesän herkut jäävät vain haaveeksi? Kiisselit ja lettuhillot keittämättä ja mansikkamaidot syömättä? Onko mansikoista tullut Suomessa vain hyväosaisten herkku ja sampanjan kyytipoika?
Hyvinvointiyhteiskuntamme eriytyy vauhdilla hyvä- ja huono-osaisiin. Sen voi todeta jokainen poikkeamalla ruokakaupassa viimeisinä aukiolon tunteita ”punalappujen aikaan”, kaupunkien leikkikentillä kesäajan ilmaisen aamupuuron aikaan sekä tietysti ruokajonoja mittaamalla.
Arjesta on tullut liian monelle selviytymistaistelua. Mikä on, kun palkka ei enää riitä?
Vastavalitun puheenjohtaja Antti Kaikkosen puoluekokouksen linjapuhe oli myrskyvaroitus laitaoikeistolaisen hallituksen kovasydämiselle politiikalle.
Orpo–Purran hallitus kyllä laskee kaljaveroa, mutta kiristää samaan aikaan arvonlisä- ja lääkeveroa. Terveyspalveluista, mielenterveyspalveluista ja vanhainkodeista, hoitajista ja lääkäreistä, leikataan urakalla. Perheiden turvaverkkoa revitään niin palveluiden kuin tukienkin osalta. Tämä kaikki tuntuu jo meidän tavallisten, työtä käyvien ihmisten arjessa, mutta sattuu erityisesti heikompiosaisiin.
Hallituksen ajama vientivetoinen palkkamalli johtaa siihen, että esimerkiksi kätilöt, sairaanhoitajat, lähihoitajat, poliisit, sotilaat ja opettajat sekä varhaiskasvatuksen ammattilaiset jäävät ikuiseen palkkakuoppaan.
Keskustan palkansaajapolitiikka on jäänyt viime vuosina lapsipuolen asemaan siitäkin tiedosta huolimatta, että suurin osa keskustan kannattajista ja jäsenistä on työntekijöitä. Nyt on vihdoin aika nostaa tavallisen työssäkäyvän ja palkansaajan asiat politiikan keskiöön eikä vain rajoittaa valtakunnansovittelijan toimivaltaa, kuten maamme hallitus haluaa.
Tiedämme esimerkiksi sen, että hallituksen ajama vientivetoinen palkkamalli johtaa siihen, että esimerkiksi kätilöt, sairaanhoitajat, lähihoitajat, poliisit, sotilaat ja opettajat sekä varhaiskasvatuksen ammattilaiset jäävät ikuiseen palkkakuoppaan. Ja heitä on muuten paljon! He ovat niitä ammattilaisia, joiden käsissä on hoivamme, turvallisuutemme ja tulevaisuutemme. Vauvasta vaariin ja vaaran hetkellä.
Hyvinvointiyhteiskunnallamme ei ole tähän varaa.
Palkka on tärkeä ihmisten toimeentulolle, mutta myös yhteiskunnan vakaudelle ja toimintakyvylle. Palkkaratkaisuilla ja jopa niistä julkisuudessa käytävillä keskusteluilla on merkitystä eri alojen vetovoimaan.
Pieni palkka, kuormittava työmäärä ja erilaiset paineet heikentävät työssäjaksamista. Johtamisen ongelmat heikentävät työn pitovoimaa entisestään.
Työelämän epäkohdista pitää pystyä puhumaan suoraan ja rehellisesti. Mutta keskustalaisittain siltaa ja sovintoa rakentaen. Työntekijän ja työnantajan edut ovat vain harvoin ristiriidassa. Hyvinvoiva ja tyytyväinen työntekijä on myös yrittäjän etu. Työllä ansaitut eurot on myös tärkeää pitää pyörimässä.
Keskustalla on uuden puheenjohtajan myötä hyvä mahdollisuus ottaa poliittinen johtajuus työelämäkysymyksissä. Ne ovat mitä suuremmassa määrin ihmisten arjen asioita. Vasemmistolla ei ole niihin yksinoikeutta. Eikä palkansaajista puhuminen muuta puolueen identiteettiä. Keskusta on keskellä edelleen.
Ohjenuoraksi sopii hyvin Annika Saarikon viisaat sanat: ”Keskustalle Suomi ei ole vain suuruuden ekonomiaa ja suurpääomaa. Meille politiikka on paremman arjen ja ihmisten hyvän elämän edellytysten rakentamista talouden tiukempienkin raamien aikana. Sitä, että heikompiakin pidetään mukana.”
Tavoitteemme tulee olla, että jokaisella suomalaisella on varaa nauttia kotimaista mansikkaa.