Voi tätä Eurooppaa!
Entinen espanjalainen ryhmätoverini EU-parlamentista, nykyinen taloustieteen professori Luis Garicano ja suomalainen professori Bengt Holmström sen sanoivat mainiossa raportissaan The Constitution of Innovation: EU-maiden tuottavuuskehitys on jäämässä ratkaisevasti jälkeen erityisesti Kiinasta ja Yhdysvalloista.
Tilanteen dramaattisuutta lisää se, että edes valtava muuttoliike ei näyttäisi pelastavan EU:a. Perusväestön ikääntyminen kun on täällä maapallon nopeinta. Jompikumpi, tai mieluusti molemmat, EU:n kokonaistuottavuus ja/tai työtuntien määrä, pitäisi pystyä nostamaan kilpailijoita radikaalisti korkeammaksi, jos aiomme jotenkin selviytyä.
Miksi tuottavuutemme on sakannut Maastrichtista lähtien? Syy on innovaatiopolitiikan laiminlyönneissä.
Perustutkimukseen rahaa on löytynyt kohtuudella. Mutta tutkimusten tulosten muuttaminen innovaatioiksi ja tuotannoksi ei ole onnistunut. Emme ole pitäneet kiinni satsauksista, joihin sitouduimme Barcelonassa 2000-luvun alussa. Joutavaan aluekehitykseen rahaa on kylläkin riittänyt.
Ehkä edellistäkin suurempi synti on ollut sääntely-Euroopan luominen. Samalla, kun kaupan esteitä purettiin ja monia tarpeellisia standardeja rakennettiin, samalla tarpeetonta regulaatiota, sääntöjä sääntöjen päälle, lisättiin kaikkeen mahdolliseen. Sellaiseenkin mihin sitä kuuna päivänä ei olisi pitänyt säätää; vihanneskurkun muodosta marmeladin makuun ja moneen muuhun. On muutoksen aika.
Jotain hyvää onkin nyt näköpiirissä. Komission esitys monivuotisiksi rahoituskehyksiksi sisältää radikaalin resurssilisäyksen juuri innovaatioihin. Ehdotus kilpailukykyrahastoksi tähtää juuri tähän. Toivon, ettei Suomi vastusta moista. Tässä kysymys on ihan muusta kuin kurjassa elvytysrahastossa.
Yhtä hyvää arvosanaa en antaisi EU:n komissiolle sen lyöttäytymisestä Yhdysvaltojen kylkeen monissa Trumpin mielijohteissa. Yksi esimerkki tästä ovat Yhdysvaltojen erilaiset pakotteet Kiinalle. Niitä Yhdysvallat muka perustelee muun muassa Kiinan ihmisoikeusrikkomuksilla. Tuohan kuulostaakin jalolta ellei muistaisi, että samaan aikaan Trump tekee erittäin läheistä yhteistyötä monien kaulankatkaisijavaltioiden kanssa. Juuri nyt Saudi-Arabian kanssa.
Ajatus siitä, että kyllä kaikki aineellinen hyvä kelpaa meille, kunhan sitä ei oteta meidän takapihalta, alkaa olla kuollut.
Trumpin Kiina-pakotteiden jälki näkyy ja tuntuu EU:ssakin. Kun Trump kielsi keväällä edistyneen teknologian viemisen Kiinaan ja vaati EU:n tekemään suunnilleen saman, Kiina vastasi heti. Se kielsi 17:n kriittisen raaka-aineen viennin Yhdysvaltoihin ja pani jarruja myös viennille Eurooppaan.
Suuri määrä eurooppalaisia yrityksiä joutui sulkemaan teollisuuslaitoksiaan ja irtisanomaan työntekijöitään. Kun Kiinan osuus näiden harvinaisten raaka-aineiden markkinoista on 88 prosenttia, Yhdysvallat ja EU ovat ahtaalla.
EU on omasta syystään oheiskärsijä siksi, että se kulkee pakotepolitiikassa liian tiiviisti Yhdysvaltojen perässä. Nyt EU:n teollisuuskomissaari Stephane Sejoure yrittää löytää näitä raaka-aineita ”maan ääristä”. Sinnekin matkatessaan tämäkin entinen ryhmätovereni joutui kertomaan Financial Timesille, että ”amerikkalaiset taisivat keretä viemään ne vähätkin EU:n nokan edestä!”
Kannattaisikohan Euroopan ottaa lusikka kauniiseen käteen myös sen totuuden edessä, että muu maailma ei välttämättä suostu muutoinkaan keräämään maaperästään meidän hyvinvoinnin tarpeisiin raaka-aineita. Nyt ylivoimainen valtaosa kuluttamistamme maametalleista perustuu muualta kaivettuihin. Ajatus siitä, että kyllä kaikki aineellinen hyvä kelpaa meille, kunhan sitä ei oteta meidän takapihalta, alkaa olla kuollut.