Metsistä vaara tulla päästöjen aiheuttaja
Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan Suomen metsien kasvu tulee olemaan tänä vuonna peräti 110 miljoonaa kuutiometriä.
Runkopuun hakkuiden kokonaismäärän arvioidaan nousevan runsaaseen 72 miljoonaan kuutiometriin.
Tässä luvussa ovat mukana teollisuuden ainespuuhakkuiden lisäksi myös kotitarvepolttopuu ja energiahakkeeksi tehty runkopuu.
Metsän vuosikasvun vuoteen 2030 mennessä arvioidaan nousevan 115 – 120 miljoonaan kuutiometriin.
Maan hallituksen ja metsäsektorin samansuuntaisten arvioiden mukaan hakkuiden määrä sanottuun ajankohtaan mennessä saattaisi nousta 80 – 85 miljoonaan kuutiometriin.
Takana on luottamus siihen, että metsäteollisuuden suurhankkeet, muutkin kuin Metsä Groupin Äänekosken investointi, toteutuvat.
Näiden positiivisten näkymien toteutumista varjostaa EU:n ilmastopolitiikan uudet suunnitelmat.
Ne saattavat rajoittaa suomalaismetsien, maailman parhaiten hoidettujen metsien, ajateltua käyttöä.
Suomen on pidettävä huolta siitä, ettei tällaisesta Suomelle kalliista biologiseen totuuteen perustumattomasta mallista tule totta.
Vaara on, että EU:n niin sanotut LULUCF-ratkaisut saattavat muuttaa Suomen metsät laskennalliseksi hiilidioksidipäästöjen (CO2) tuottajaksi eikä niiden sitojaksi, hiilinieluksi, hiilivarastoksi!
Tämä merkitsisi jopa satojen miljoonien eurojen vuosittaisia päästökustannuksia.
Syy uhkaan on EU:n ilmastopolitiikan metsiä koskevissa uusissa määrittelyissä kohti vuotta 2030.
Metsien kasvua ja maankäytön muutoksia ei ole otettu huomioon määrättäessä maakohtaisia päästötaseita.
Jatkossa otetaan. Muttei niin kuin luulemme, että kasvun jatkuva kymmenillä miljoonilla kuutioilla hakkuut ylittävä erotus toisi meille hyvää.
EU:n käsittämättömät suunnitelmat ottavat kansallisessa hiilitaseessa maankäytön muutokset kyllä huomioon täysimääräisesti päästöjen aiheuttajana.
Metsän kasvusta tase huomioisi vain kasvun ja hakkuiden eron siltä osin kuin se ylittää niin sanotun vertailutason eli käytännössä siltä osin kuin se ylittää taakse jääneiden vuosien aikana toteutuneen kasvun ja hakkuiden erotuksen.
Niinpä Suomen metsät, joiden hiilivarasto on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmeninä ja erityisen paljon muutaman vuoden takaisten finanssikriisin vuosien aikana, saattavat tällaisessa laskentamallissa muuttua päästöjen aiheuttajaksi.
Vaikka uutta hiilivarastoa syntyy joka vuosi kymmeniä miljoonia C02-tonneja.
Vastaavasti maassa, joka on hakannut tähän saakka jopa enemmän kuin metsä on kasvanut, saisi nyt hakkuiden ollessa vähänkin kasvua pienemmät lukea kaiken kasvun hiilivarastonsa kasvuksi.
Saisivat, vaikka syntyvä hiilivarasto olisi vain murto-osa meillä kasvavasta hiilivarastosta.
Suomen on pidettävä huolta siitä, ettei tällaisesta Suomelle kalliista biologiseen totuuteen perustumattomasta mallista tule totta.
Uusimmat uutiset asian EU-käsittelystä eivät ole rohkaisevia.
Viimekätinen vastuu syksyllä jatkuvassa EU-käsittelyssä on nyt maan hallituksella ja suomalaisilla EU-parlamentin jäsenillä.