Keskustan viimeinen mahdollisuus
Vuosi sitten käydyt eduskuntavaalit osoittivat todellisuuden, jota emme olleet halunneet nähdä: yhtenä isoista puolueista itseään pitävä keskusta oli tippunut pienpuolueiden sarjaan RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa.
Puolue kamppaili itseymmärryksensä kanssa ja sitä määriteltiin sisältäkin lähinnä persujen ja kokoomuslaisten antamalla vihervasemmistolais-leimalla. Häviö vei itseluottamuksen, eikä puolueesta politiikan saralla juuri kuultukaan yli puoleen vuoteen.
Jokaisessa tappiossakin on voiton siemen, tämä tajuttiin keskustassakin. Pikavauhtia perustettu Kuisman ryhmä kokosi laajasti keskustalaisia voimia analyysiin, joka mahdollistaisi uuden nousun.
Raportti eritteli laajasti politiikan tapahtumia ja keskustan valintoja 2010-luvulta alkaen ja hahmotti poliittisia virtauksia ja keskustan mahdollisuuksia.
Puheenjohtajan loppusanoissa käytiin läpi tulevaisuuden skenaarioita kuuden prosentin pienpuolueesta aina laajaan kansansuosioon, jos kaikki maailmassa suosisi keskustaa.
Sanonta on, että onni suosii rohkeaa. Keskustalta rohkeutta kuitenkin puuttui. Raportti hautautui hiljaisuuteen; tämä oli keskustan ensimmäinen missattu mahdollisuus.
Presidentinvaalien jälkeen Ilta-Sanomat kysyi minultakin suosikkiani puoluejohtoon. Totesin, että ensisijaisesti kaipaisin keskustalaisia aktivoivaa ja puolueen linjaan pureutuvaa hyvää kilpaa johtopaikasta. Ilta-Sanomat kertoi minun kannattavan puoluetta yhdistänyttä Olli Rehniä, mutta jätti tietysti oleellisimman kirjoittamatta muuten ihan hyvässä jutussa, joka osoitti Antti Kaikkosen laajan kansansuosion.
Vain Kainuun Tuomas Kettunen on uskaltanut sittemmin laittaa itsensä likoon puolueen (ja tietysti myös oman tulevaisuutensa) puolesta ja lähtenyt haastamaan ennakkosuosikkia.
Samalla puolue on valitettavasti menettänyt tässä olemattomassa puheenjohtajakisassa toisen mahdollisuutensa löytää itsensä.
Keskusta on nyt viimeisen mahdollisuuden äärellä. Katri Kulmuni tai Annika Saarikko eivät pystyneet puheenjohtajina ihmeisiin. Kaikkonen ei siihen pysty myöskään, vaikka on kasvanut taatusti puheenjohtajan saappaat täyttäviin mittoihin.
Jos keskusta haluaa pärjätä tulevaisuudessa, sen täytyy uudistua sisältä. Uudistuminen tarkoittaa aktiivista oletustemme tarkastelua, katsomista sen yhä kutistuvan piirin ulkopuolelle, josta mm. keskustan kansanedustajat tällä hetkellä nousevat.
Se tarkoittaa sitä, että alamme itse määritellä itsemme, emme anna toisten tehdä sitä ja se tarkoittaa, että lakkaamme määrittelemästä ainoan oikean keskustalaisuuden oman suppean näkemyksemme kautta. Etsimme puoluetta yhdistäviä linjoja ja selkäänpuukotuksen sijaan avosylin kohtaamme erilaisuutemme puolueen sisällä.
Puolueen oppositiopolitiikkaa määrittelee tälläkin hetkellä eniten se, että emme halua näyttää vihervasemmistolta. Olemme hallituksen sylikoira, joka räksyttää (hyvä että edes sitä!), mutta ei pure. Kritisoimme kyllä hallituksen tuloksia, mutta oikeastaan hyväksymme sen politiikan.
Esimerkiksi työmarkkinapolitiikkaamme olisikin syytä tarkastella hyvin kriittisesti. Yksi lupaavimmista uusista voimista keskustassa onkin WhatsAppiin syntynyt Keskustan palkansaajat -ryhmä, joka pyrkii laajentamaan Keskustan näkemystä työmarkkina- ja talouspolitiikasta.
Palkansaajien lisäksi keskustan on löydettävä nuoret äänestäjät ja liikkuvat naisäänestäjät. Se tarkoittaa sitä, että keskusta ei voi julkisuudessa määrittyä äänekkäimpien osajoukkojensa identiteettipolitiikan kautta.
Luontokato ja ilmastonmuutos täytyy ottaa todesta, turkistarhauksen kannattaminen lopettaa ja puolueen pitää profiloitua oikeasti tasa-arvon kannattajana, eikä vain mainostaa sitä arvonaan.
Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan olisi maakuntien keskuskaupungeissa asuvia tavallisia ihmisiä puhutteleva politiikka, jolla etenisimme kuntavaaleissa maakuntakeskuksiin.
Jo se vaatii meiltä aluepolitiikkaan profiloituneilta kykyä katsoa laatikon ulkopuolelle ehdokasasettelun, viestinnän ja toiminnan suhteen. Puolue-eliitin pitäisi myös ymmärtää, että meiltä on kadonnut paljon siitä, mikä puolueessa joskus puhutteli laajoja kannattajajoukkoja ja vastauksia pitää näin ollen etsiä omien intressienkin ulkopuolelta.
Kuisman raportin analyysi oli tulevaisuus RKP:n kaltaisena 6% puolueena, jos jatkamme kuten ennenkin. Mahdollisuuksia ei ole enää menetettäväksi. Vaikenemisen aika on ohi. Keskustan tulevaisuus näyttää tällä hetkellä myrkynvihreältä.
Juho Pahajoki
Keskustan Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/