Sisämarkkinoita ei saa murentaa
Euroopan unioni on juuttunut heikon taloudellisen kasvun uralle. Eikä kysymys ole vain covidin ja julman sodan ajasta. Olemme menettäneet viimeisten 15 vuoden kuluessa valtavasti Kiinalle, USA:lle ja kaikille merkittäville talousalueille.
Eurooppa ikääntyy muita suuria talousalueita nopeammin. Kun samaan aikaan olemme hävinneet kilpailijoillemme myös tuottavuudessa, tuloksena on paikka talouden jälkijunassa.
Olen kolmen vuoden ajan kirjoittanut ja puhunut, kuinka valtava virhe on ollut EU:n aloittama sisämarkkinoiden murentaminen. Se on ollut EU:n osavastaus jälkijunan kyytiin. Ajatus, että EU voisi valtavia valtiontukia sallimalla nousta alakulosta, on ollut kertakaikkisesti väärä. Se on ollut epäoikeudenmukainen isku erityisesti EU:n pieniä jäsenmaita kohtaan.
Luen tuon tuosta, että kun ne Kiina ja USA:kin. Kiina on aina manipuloinut markkinoita valtiontuilla. Mutta väite, että EU:n piti lähteä moiseen mukaan, kun USA rakensi IRA:nsa, on väärä väite.
EU aloitti näet valtiontukipoikkeukset jo huhtikuussa 2020. Samana vuonna EU pisti pystyyn yhteisvastuullisen 750 miljardin euron elvytyspaketin.
USA:n IRA käynnistyi vasta vuoden 2023 alusta lukien. Eli, USA oli havainnut EU:n avoimen valtiontukipolitiikan ja vastasi 369 miljardin euron IRA:lla.
Nyt monet puuhaavat uutta yhteisvastuullista rahastoa, suvereniteettirahastoa tai vastaavaa, jolla EU ottaisi uuden talousloikan.
EU:n myöntämät 4000 miljardin euron valtiontukipoikkeukset tai elvytyspaketti eivät ole ratkaisseet mitään. Eivät ole, vaikka suuret ovat ostaneet miljardeilla yrityksiä maihinsa ja Itä- ja Etelä-Eurooppa kylpee erittäin tehottomasti käytetyissä avustusmiljardeissa.
Nyt monet puuhaavat uutta yhteisvastuullista rahastoa, suvereniteettirahastoa tai vastaavaa, jolla EU ottaisi uuden talousloikan.
Suurista jäsenmaista Ranska on idean vahva tukija. Samalla kannalla ovat erityisesti Itä- ja Etelä-Euroopan maat. Ne katsovat, että niiden olisi saatava samalla kaavalla myös uudesta rahastosta, kuin ovat saaneet koheesio- ja aluetukeakin. Tuo kaava on merkinnyt meille kolme-neljä kertaa suurempaa maksajan roolia kuin ovat saamisemme olleet.
Suomessakin eräät vihreät ja SDP:n poliitikot sekä EK ovat näyttäneet vihreää valoa uudelle yhteisvastuulliselle EU-rahastolle.
Kun innokkaimmilta on kysytty, että noinkohan haluatte jatkaa tulonsiirtoa pohjoisesta itään ja etelään, vastaus on ollut, että tällä kertaa rakennettaisiin sellainen rahasto, josta saajana ollaan me.
Tuollaista rahastoa minäkin haluaisin, mutta kuka kehtaa uskoa, että sellaista tulisi? Kuka voi vakavasti väittää, että itäinen ja eteläinen EU hyväksyisivät sellaista, jossa ne olisivat maksumiehiä ja me pohjoisemmassa olisimme saajia.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, belgialainen Charles Michel hillitsi sunnuntain Helsingin Sanomissa innokkaimpien eurobondien ja muiden yhteisvastuullisten instrumenttien käyttöön ottamista sanomalla, että ”meillä on muita hyvin tehokkaita, ehkä tehokkaampia työkaluja käytettävissä”.
Puheenjohtaja Michel viittaa muun muassa EIB:n (Euroopan investointipankki) mahdollisuuksiin. Oikein. Toinen tie, rinnan EIB:n lisäresurssien, on EU:n tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiorahoituksen eli Horisontti-rahoituksen kasvattaminen vaikkapa 50 prosentilla eli noin 50 miljardilla eurolla seuraavan ohjelmakauden aikana.
Nämä molemmat varat (Horisontti+EIB) on pakko kohdentaa ekselensia-perusteisesti eli parhainta osaamista ja teknologiaa tukevalla tavalla.
Sellainen kohtelisi oikein myös muun muassa Suomea. Sellainen parantaisi koko EU:n tuottavuutta ja kilpailukykyä, viime kädessä koko EU:n talouden kasvua.