Eduskunnan kanslia kertoo noudattaneensa tutkinnanjohtajan ohjetta, kun se ei tiedottanut Vornasen rikosepäilystä perjantaina
Perussuomalaiset
Eduskunnan kanslia sai tiedon kansanedustaja Timo Vornaseen (ps.) kohdistuvasta rikosepäilystä perjantaina aamupäivällä, kertoo eduskunta tiedotteessaan.
Seiska uutisoi perjantaina puoli seitsemän aikoihin, että Vornasta epäillään ammuskelusta.
Eduskunnan tiedotteen mukaan rikosepäilystä saadut ensitiedot olivat niukat ja eduskunta noudatti tutkinnanjohtajan ohjetta olla tiedottamatta asiasta. Kriittisessä vaiheessa oleva tutkinta haluttiin turvata.