Onko meillä halua, valtaa ja kykyä?
Suomen Keskustan tulee päättäväisesti jatkaa työtä kansanvaltaisen sote-uudistuksen parissa. Maalaisliitto-Keskusta on pyrkinyt 1960-luvulta asti luomaan Suomeen aidon maakuntauudistuksen, jossa kunnioitetaan suoraa kansanvaltaa.
Sote-uudistusta tehtäessä haluttiin nähdä selkeä ero aidolla suoralla vaalilla valitulla aluevaltuustolla maakuntaliittoihin, maakunnallisiin koulutuskuntayhtymiin tai sosiaali- ja terveys kuntayhtymiin.
Nyt kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet työnsä, on tuo ero kaventunut. Hyvinvointialueen hallintosääntöjen pohjana on käytetty vanhojen kuntayhtymien hallintosääntöjen pohjia. Aluevaltuustojen rooli hyvinvointialueiden päätöksenteossa on jäänyt vaatimattomaksi.
Aluevaltuustot eivät saa olla kumileimasimia. Keskustalle aluevaltuuston päätösvalta on asiana fundamentaalinen, ideologinen ja periaatteellinen.
Kansanvaltaisuuden vaade oli lähipalveluiden vahvistamisen ohella keskeisimpiä vaateita keskustalle uudistusta tehtäessä.
Keskustan johdolla on haasteita sen kanssa, miten sen tulisi suhtautua ja toimia soten ja hyvinvointialueiden kanssa. Voiko Suomen Keskusta määritellä selkeämmin linjojaan suhteessa hyvinvointialueiden hallintosääntöihin tai vaikkapa siihen miten hyvinvointialueet panostavat omaishoitoon?
Olen täysin vakuuttunut siitä, että keskustan tulee entistä voimakkaammin, seikkaperäisemmin ja systemaattisemmin ajaa linjaansa eteenpäin hyvinvointialueilla.
Tehdyt poliittiset päätökset muuttavat yhteiskunnan suuntaa. Toteutumatta jätetyt puolueen poliittiset ohjelmapaperit vertautuvat yksilötasolla toteutumatta jääneisiin nuoruuden haaveisiin.
Asetetut tavoitteet ja juhlapuheiden yleiset korulauseet eivät muuta yhteiskuntaa ilman päätöksiä ja käytännön toimenpiteitä. Oppositiosta käsin eduskunnassa vaikuttaminen on rajattua.
Olen täysin vakuuttunut siitä, että keskustan tulee entistä voimakkaammin, seikkaperäisemmin ja systemaattisemmin ajaa linjaansa eteenpäin hyvinvointialueilla.
Sitä, että puolue on päättäväinen ja tavoitteellinen sekä vahvasti läsnä hyvinvointialueella, ei tule ajatella hyvinvointialueiden keskustalaisten luottamushenkilöiden itsemääräämisoikeuteen puuttumisena.
Se, että puolueella olisi olemassa selkeitä tavoitteita ja linjoja soten suurissa linjoissa ja toteutumista seurattaisiin hyvinvointialueittain, olisi johdonmukaista ja ammattimaista.
Vastaavasti sitä, että puolue on haluton sotkemaan käsiään hyvinvointialueiden käytännön soteen, voi pitää eräänlaisena julkisena tahdottomuuden osoituksena.
Tässä kohtaa on hyvä huomioida, että Orpon hallituksen kautta Suomen hallituspuolueet operoivat epäsuorasti erittäin voimakkaasti hyvinvointialueilla juuri nyt.
Mikäli Suomen Keskusta linjaa selkeästi muutaman reunaehdon, mitä se kannattaa hyvinvointialueen hallintosääntöihin, antaa se niin toimiessaan käytännön taustatukea keskustalaisten aluevaltuutettujen työlle.
Esimerkiksi omaishoidon ja ikäihmisten hoivan kysymykset tai apteekkien tulevaisuuden roolin määrittäminen ovat kansantalouden ja kansanterveyden kannalta kohtalon kysymyksiä.
Suomen Keskustalla tulee olla sotelinjaukset kirkkaina, käytännön tiekartat selvillä ja tarvittaessa kädet kainaloita myöten hyvinvointialueiden sotessa.