Saarikko: Kokoomus kuittaa perussuomalaisten hyökkäyksen instituutioita vastaan – "Hämärä hiipii vähitellen"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko arvostelee kovin sanoin perussuomalaisia järjestelmällisestä luottamuksen horjuttamisesta yhteiskunnan instituutioita kohtaan.
– Hämärä hiipii vähitellen. Siihen havahtuu vasta kun pimeys on laskeutunut, Saarikko varoitti puheessaan keskustan puoluevaltuustossa Vantaalla.
Saarikon mukaan perussuomalaisten viimeaikaisissa puheenvuoroissa on kyse halpamaisista heitoista, jotka voi sivuuttaa yksittäisinä huomioina. Samalla kuitenkin järjestelmällisesti romutetaan ihmisten luottamusta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin.
– Pääministeripuolue kokoomus kuittaa hallituskumppaniltaan tämän kaiken.
Saarikko sanoi puheensa jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa jättävänsä pääministeri Petteri Orpon (kok.) arvioitavaksi, kannattaisiko näistä puheista irtisanoutua jyrkemmin.
Saarikko havainnollisti perussuomalaisten käymää kampanjaa nostamalla jälleen esiin useita esimerkkejä.
– Puhemies syyttää Yleisradiota mädännäiseksi, kehitysministeri pelkää väestömuutoksen myötä vieraan vallan päätymistä Suomen johtoon. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja julkinuhtelee ja uhkailee potkuilla virkamiehiä, jotka ovat väärää mieltä. Elinkeinoministeri kutsuu palkansaajien liikettä ay-mafiaksi ja oikeusministeri sysää sivuun väärämieliset syyttäjät. Kansanedustaja antaisi kenkää apulaisoikeuskanslerille.
Saarikko muistutti myös perussuomalaisten varapuheenjohtajan julistaneen eroavansa kirkosta, koska se on hänen mielestään ”lipereihin sonnustautuneiden sateenkaarivasemmistolaisten ketkujen yhteisö”. Puoluesihteeri perustelee lapsiperheisiin osuvia leikkauksia sillä, että samalla ne vaikuttavat onneksi maahanmuuttajiin, Saarikko listasi.
Saarikon mukaan kokemus on osoittanut, että elämässä ja politiikassa päivät tulevat peräkkäin ja kaiken löytää edestään.
– Kyllä totuuden saa sanoa. Orpon ja Purran hallitus on lähihistorian oikeistolaisin hallitus, joka jakaa Suomea surutta kahtia. Alueet eriarvoistuvat, lähipalvelut loppuvat, leirit syvenevät.
Saarikon mukaan nykyisten hallituspuolueiden politiikka aiheuttaa vahinkoa paitsi suomalaisten hyvinvoinnille ja toimeentulolle sekä tulevan kasvun eväille, myös maamme yhtenäisyydelle ja hengelle.
– Tällaisen politiikan hinta tulee olemaan raskas.
Annika Saarikko puuttui jälleen perussuomalaisten tapaan tehdä politiikkaa. (Jari Laukkanen)
Saarikko huomautti myös, että perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra määritteli perussuomalaisten puoluekokouksessa viime syksynä pohjoismaisen yhteiskuntamallin ytimeen kuuluvan solidaarisuuden vasemmistolaiseksi.
– Ihmettelen. Ihmettelen.
Saarikon mukaan asiassa ei kannata olla sinisilmäinen.
– Puheenvuoroilla raivataan tilaa sellaiselle omalle yhteiskuntanäkemykselle, jollaista ei Suomessa ole toviin nähty. Se on yhteiskuntanäkemys, johon ei kuulu empatia.
Saarikon mukaan kyseiseen yhteiskuntanäkemykseen kuuluu se, että instituutiot saavat mennä ja yksilöt ja heidän mielipiteensä voivat nousta tilalle.
– Kuka rajuimmin sanoo, se vasta rohkein on.
Oma lukunsa on Saarikon mukaan se, että lupaa vaaleissa maat ja mannut – ja sitten vastuuvuorollaan kohauttaa olkiaan ja syö sanansa.
– Kerta toisensa jälkeen, hän huomautti.
Saarikon mukaan kokemus on osoittanut, että elämässä ja politiikassa päivät tulevat peräkkäin ja kaiken löytää edestään.
– Kyllä totuuden saa sanoa. Orpon ja Purran hallitus on lähihistorian oikeistolaisin hallitus, joka jakaa Suomea surutta kahtia. Alueet eriarvoistuvat, lähipalvelut loppuvat, leirit syvenevät.
Saarikon mukaan nykyisten hallituspuolueiden politiikka aiheuttaa vahinkoa paitsi suomalaisten hyvinvoinnille ja toimeentulolle sekä tulevan kasvun eväille, myös maamme yhtenäisyydelle ja hengelle.
– Tällaisen politiikan hinta tulee olemaan raskas.
Saarikko teki selväksi, ettei hän osta Orpon-Purran hallituksen narratiivia, jossa kipeitä talouden päätöksiä perustellaan sillä, että Suomi ei saa päätyä Euroopan unionin alijäämämenettelyyn.
Saarikon mukaan asia on sinänsä tärkeä ja Suomi edusti tiukkaa talouslinjaa EU-säännöissä edellisenkin hallituksen aikana.
– Mutta ei komission fiskaalisäännöstö köyhän entistä laihempaa lompakkoa täytä eikä kurimukseen joutunutta pienyrittäjää kosketa, keskustajohtaja huomautti.
Saarikon mukaan EU ole syy tehdä nyt leikkauksia tai veronkorotuksia, vaan Suomen talous pitää pelastaa omista syistä. Hän sanoi pettyneensä siihen, ettei presidentti Sauli Niinistön perintöön talouden kuntoon saattamisesta yhdessä ole haluttu tarttua.
– Kannatan sitä, että sovitaan yhdessä yli hallitus-oppositiorajojen siitä, paljonko velkaa Suomi voi vuosittain ottaa ja koska se velanotto loppuu. Mitä tasoa tavoitellaan veroilla ja miten paljon saa olla menoja. Ei enempää eikä vähempää.
Annika Saarikko saapui puoluevaltuuston kokoukseen suoraan Ylen Ykkösaamusta. (Jari Laukkanen)
Kesällä Jyväskylän puoluekokouksessa seuraajalleen tilaa tekevä keskustajohtaja linjasi että keskusta ei ole kallellaan kovan oikeiston hallitukseen, eikä se ole osa vasemmisto-oppositiota.
– Se on itsenäinen voima, joka valitsee omintakeisen linjansa ääripäiden välistä. Meitä haastetaan ja hämmästellään kummaltakin laidalta – niin pitääkin. Sitä on keskellä oleminen.
Saarikko sanoi kokevansa, että politiikka on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan.
– Tunnen, että luottamus keskustaan on palautumassa. Useampi suomalainen harkitsee, kannattaisiko meille antaa mahdollisuus, sittenkin.
Saarikon mukaan EU-vaalit antaa siihen ensimmäisen tilaisuuden ja vuoden päästä seuraavat alue- ja kuntavaalit uuden puheenjohtajan johdolla.
– Se on tosi koitos, jossa pärjäämme kyllä. Me puolustamme lähipalveluita ja laitamme kapinan pystyyn Orpon-Purran väen leikkaussuunnitelmia vastaan. Ensi kevään vaalit on paikallispuolueen voimannäyttö. Ja silloin me nousemme, Saarikko vakuutti.