Shoigu jyrähti länsiaseista: Myytti on murrettu
Venäjä kiihdyttää iskuja niihin Ukrainan varastoihin, joissa säilytetään länsiliittolaisilta saatuja aseita, kertoo Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu.
Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone hyväksyi lauantaina apupaketin, joka on suuruudeltaan noin 60,8 miljardia dollaria eli noin 57,2 miljardia euroa.Britannia puolestaan lisää sotilaallista tukeaan Ukrainalle 500 miljoonalla punnalla eli lähes 580 miljoonalla eurolla.
Lisäksi Ukraina ja Yhdysvallat ovat aloittaneet kahdenvälisen turvallisuussopimuksen valmistelun. Maat ovat myös viimeistelemässä suunnitelmia, joiden myötä Ukraina saisi pitkän kantaman ohjuksia Yhdysvalloilta. Kyseiset ohjukset ovat ilmeisesti ATACMS-ohjusten malleja, joiden kantomatka on noin 300 kilometriä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Shoigu sanoi tiistaina, että Venäjä on murtanut ”myytin länsimaisten aseiden ylivoimaisuudesta”, ja että Venäjän joukot ovat niskan päällä jopa 1000 kilometriä pitkän etulinjan alueella.
Shoigun mukaan Venäjä suhteuttaa oman armeijansa aseiden ja muun laitteiston tuotannon ”Yhdysvaltain ja sen liittolaisten aiheuttaman uhan” tasolle.
– Kasvatamme logistiikkakeskuksiin sekä länsimaisten aseiden varastoihin kohdistettujen iskujen intensiteettia, sano Shoigu.