Afrikan nousuun on syytä herätä Suomessakin, sanoo Jutta Urpilainen – "Kohtalonkysymys"
Suomalaisesta näkökulmasta Afrikka on kaukana eivätkä sen asiat juuri tänne vaikuta.
Komissaari Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan suomalaisten ja kaikkien eurooppalaisten olisi kuitenkin syytä herätä.
Afrikka nimittäin on nousussa. Ja se nousee niin voimakkaasti, että maanosasta on tulossa Euroopalle suoranainen kohtalonkysymys, Urpilainen luonnehtii Suomenmaan haastattelussa.
Hän on työskennellyt vajaat viisi vuotta Euroopan unionin kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina. Afrikka on ollut yksi suurimmista ja keskeisimmistä kokonaisuuksista Urpilaisen työpöydällä.
Eikä syyttä. Afrikasta on tullut hänen mukaansa kansainvälisen politiikan ja talouden kuuma peruna, jonne kaikki ovat kääntäneet katseensa. Mediassa ja julkisessa keskustelussa se ei silti välttämättä usein näy.
Afrikan nousuun olisi Urpilaisen mukaan syytä herätä jo pelkästään sen väestökehityksen vuoksi.
Afrikassa asuu tällä hetkellä liki kolminkertainen määrä ihmisiä suhteessa Eurooppaan. EU-maiden väkimäärä on noin 450 miljoonaa ihmistä ja Afrikan noin 1,3 miljardia.
Samaan aikaan Euroopassa syntyvyys pienentyy ja väestö ikääntyy. Afrikassa puolestaan 70 prosenttia väestöstä on alle 30-vuotiaita nuoria.
Se tosiasia mullistaa tulevaisuuden näkymät. Ennusteiden mukaan EU-maissa asuu vuonna 2050 edelleen noin 450 miljoonaa ihmistä, mutta Afrikan väkimäärä on tuplaantunut nykyisestä 2,5 miljardiin ihmiseen.
– Silloin puhutaan jo siitä, että Afrikan väkimäärä melkein kuusinkertaistuu suhteessa Eurooppaan, Urpilainen tähdentää.
Komissaarin mukaan väestökehitys ei ole yhdentekevä asia. Eurooppa harmaantuu ja kasvava Afrikka pursuaa nuorta voimaa. Seuraukset voivat olla arvaamattomia.
Ja vaikka moni ajattelee, että Afrikka on kaukana, se ei kuitenkaan ole sitä. Urpilainen korostaa, että Afrikka on maantieteellisesti melko lähellä. Euroopasta sitä erottaa vain Välimeri, Espanjan kohdalla kapea Gibraltarinsalmi.
Jos Afrikan nuorella väestöllä ei ole koulutusta, työtä ja toivoa, he lähtevät liikkeelle kohti Eurooppaa. Edessä voi olla hallitsemattomia siirtolaisvirtoja, jotka ovat paljon suurempia kuin tähän mennessä on nähty.
Kehitystä voi kiihdyttää ilmastonmuutos. Kautta historian ihmiset ovat lähteneet etsimään parempia elinseutuja, jos olosuhteet omilla asuinpaikoilla ovat muuttuneet tukaliksi tai mahdottomiksi.
Toinen syy olla kiinnostunut Afrikasta on Urpilaisen mukaan vakaus.
Hän huomauttaa, että esimerkiksi Sahelin alueella on koettu viime vuosina useita sotilasvallankaappauksia. Kun väestölliset voimatasapainot mullistuvat, epävakaudet leviävät helposti. Se tuo mukanaan monenlaisia vaikutuksia eurooppalaisiin yhteiskuntiin.
– Meillä on suuri intressi pyrkiä ehkäisemään epävakauden leviämistä ja sen seurannaisvaikutuksia kuten terrorismia, Urpilainen sanoo.
Väestökehityksellä on aina vaikutuksensa myös taloudelliseen ja poliittiseen painoarvoon.
Afrikan merkitys tulee eittämättä kasvamaan koko globaalissa kentässä.
Afrikalla on valtavat luonnonvarat ja raaka-ainevarannot. Urpilaisen mukaan monissa Afrikan maissa on myös paljon kehittyvää osaamista, joka on hyvä alusta erilaisille innovaatioille.
– Jos väestönkasvu osataan oikealla lailla hyödyntää, Afrikka voi nousta ihan uudenlaiselle kehitystasolle. Se on suuri mahdollisuus heidän talouskasvulleen.
Mutta kuinka todennäköistä se oikeasti on? Onko Afrikassa oikeasti niin järjestäytyneitä ja tehokkaita yhteiskuntia, että ne kykenisivät nousemaan talousvetureiksi?
Urpilaisen mukaan se on mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Afrikka ole monoliitti vaan mosaiikki. Siellä on yli 50 keskenään hyvin erilaista valtiota. Osa on hyvin hauraita, epävakaita ja konfliktien vaivaamia.
Osassa maista on puolestaan kasvavaa keskiluokkaa, kysyntää investoinneille ja poliittista tahtoa luonnonvarojen ja muiden resurssien hyödyntämiseen koko kansakunnan talouskehitystä edesauttavalla tavalla.
– Tällaisissa maissa EU tukee paikallisia reformeja, rakenteellisia uudistuksia ja investointien pullonkaulojen purkamista. Pyrkimys on kehittää kahdenvälisiä kauppa- ja yhteistyösuhteita eri sektoreilla, Urpilainen sanoo.
Komissaari nostaa esiin kolme maata, joilla voisi olla mahdollisuuksia nousta eräänlaisiksi taloustiikereiksi: Nigeria, Kenia ja Etelä-Afrikka.
Urpilaisen mukaan ne ovat saavuttaneet varsinkin ennen koronapandemiaa ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia hyvin korkeita taloudellisia kasvulukuja.
Taloudelliset mahdollisuudet lisäävät aina kansainvälisten yritysten intoa investointeihin. Urpilaisen mukaan Afrikan noususta ei pidä puhua enää vain tulevaisuuden näkymänä, vaan ryntäys sinne on jo käynnissä.
– Afrikan mailla on tärkeä rooli esimerkiksi kriittisen raaka-aineiden tuottajana. Vihreän ja digitaalisen siirtymän investoinneille ja innovaatioille ja erityisesti systeemisille kokonaisratkaisuille on Afrikassa valtava markkinapotentiaali, ja sen tiedostavat myös yritykset.
Kilpajuoksu Afrikkaan on kuitenkin myös poliittista.
Urpilaisen mukaan Afrikasta on tullut voimakkaan geopoliittisen kilpailun keskittymä.
Siellä ovat niin Kiina, Venäjä, Yhdysvallat, Euroopan unioni, Persianlahden maat kuin Turkkikin. Kaikki tarjoavat afrikkalaisille valtioille kumppanuutta ja yhteistyötä saadakseen palasen kasvavan potentiaalin kakusta.
Kisaa käydään myös siitä, keiden puolelle afrikkalaiset asettuvat yhä moninapaisemmaksi muuttuvassa maailmassa.
Huolta on herättänyt etenkin Kiinan ja Venäjän toiminta. Varsinkin Kiina on toteuttanut Afrikassa isoja infrahankkeita tarjoamalla lainarahaa. Syntyneen velkariippuvuuden myötä Afrikan maita yritetään sitouttaa Kiinan talutusnuoraan.
Urpilaisen mukaan Afrikassa on hiljalleen herätty tilanteeseen. Useammassa maassa on huomattu, että verotuloista peräti 60–70 prosenttia menee velanhoitoon Kiinaan.
– Se on täysin kestämätön tilanne ajatellen, että väestö on niin nuorta ja tarve investoida koulutukseen ja terveydenhuoltoon on huutava, Urpilainen sanoo.
Länsimaissa usein pelätään, että Afrikka menetetään autoritääristä johtajuutta korostaville maille kuten Kiinalle ja Venäjälle.
Urpilaisen mukaan peliä ei kuitenkaan ole menetetty. Tilanne on oikeastaan päinvastoin. Euroopan unioni on edelleen Afrikan suurin investoija, sen suurin kauppakumppani ja suurin kehitysavun antaja.
Urpilainen kuitenkin myöntää, ettei aseman säilyminen ole itsestäänselvyys. Kisa on kovaa. EU:n täytyy jatkuvasti kehittää omaa Afrikka-ohjelmaansa, jotta se säilyy jatkossakin houkuttelevana ja mielenkiintoisena kumppanina Afrikalle.
Tärkeää on, että EU näyttäytyy yhtenäisenä. Aiemmin sen toimintaa on leimannut hajanaisuus.
Hän korostaa, että Afrikan näkökulmasta on suorastaan alentavaa keskustella siitä, kenen puolelle maanosa asettuu.
– Afrikkalaiset haluavat olla itsenäisiä toimijoita, jotka valitsevat yhdessä asiassa yhteistyön eurooppalaisten kanssa, toisessa asiassa kiinalaisten ja kolmannessa yhdysvaltalaisten kanssa. Ei heidän näkökulmastaan ole kiinnostavaa keskustella, kenen puolella he ovat.
Urpilaisen komissaarikaudella käynnistetyllä Global Gateway -hankkeella pyritään saamaan yrityksiltä investointeja eri puolille maailmaa. Tavoitteena on 300 miljardin euron edestä investointeja vuoteen 2027 mennessä. Niistä puolet eli noin 150 miljardia on tarkoitus kohdentaa Afrikkaan.
Urpilainen korostaa, että hankkeessa ei pyritä luomaan uusia riippuvuussuhteita, kuten Kiina tekee, vaan tarkoitus on esimerkiksi rokotteisiin, lääketuotantoon ja energiaan panostamalla vahvistaa Afrikan omaa kestävyyttä ja tukea sen maita seisomaan omilla jaloillaan.
– Emme kehitä vain infrastruktuuria vaan koko ekosysteemiä sen ympärillä kuten koulutusjärjestelmiä, paikallista tutkimusta, hyvää hallintoa, instituutioita ja veronkantokykyä.
Vastaanotto on Urpilaisen mukaan ollut Afrikan maissa hyvä. Niissä on tunnistettu se muutos, että EU haluaa pois avunantajan ja avunsaajan suhteesta kohti tasavertaisempaa kumppanuutta.
Tehtävää on kuitenkin edelleen paljon. Urpilainen myöntää, että Afrikassa on paljon valtioita, joissa kärsitään huonosta hallinnosta tai korruptiosta tai osaamisen puutteesta.
EU yrittää kehitysyhteistyörahoilla vaikuttaa siihen, että valtioiden eri instituutiot voisivat kehittyä myönteiseen suuntaan.
Puute koulutuksesta ja sen tuomasta osaamisesta on huutava. Urpilainen on halunnut priorisoida ennen kaikkea tämän ongelman ratkaisemista. Opettajia tarvitaan lisää, koulutuksen tasoa täytyy kohentaa huomattavasti, hän summaa.