Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: 12-vuotias ampuja ymmärtää tekonsa lopullisuuden – "Jokin on ollut pahasti vialla"
Suomen valtasi kollektiivinen suru ja järkytys, kun 12-vuotias poika ampui tiistaina vantaalaisessa koulussa kolmea ikätoveriaan.
Moni on miettinyt vastausta siihen, mikä voisi selittää käsittämätöntä murhenäytelmää.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan selkeää vastausta on mahdotonta antaa. Varsinkin, kun tutkinta on alkutekijöissään eikä julkisuudessa tiedetä asiasta vielä paljoa.
Jokin tekijän elämässä on kuitenkin ollut pahasti vialla. Se on Sinkkosen mukaan selvää.
Hänen mukaansa koulusurmien kaltaisten väkivallantekojen taustalla on useimmiten joku massiivinen väärin kohdelluksi tulemisen tunne. Hän sanoo pohtineensa ensimmäisenä, voisiko esimerkiksi tekijän joutuminen koulukiusatuksi selittää asiaa.
Ylen mukaan juuri se syy löytyy myös Vantaan tapahtumien taustalta. Ylen mukaan tekijä oli koulukiusattu koulussaan.
Sinkkonen korostaa puhuvansa koko aiheesta yleisellä tasolla. Vantaan tapahtumien osalta hän kertoo olevansa pelkkien mediatietojen varassa. Eikä niistä voida tässä vaiheessa päätellä vielä kovin paljoa.
Koulukiusaaminen on Sinkkosen mukaan ilmiö, jonka vakavuutta ei edelleenkään aina ymmärretä, vaikka siitä on puhuttu hyvin paljon.
Erityisen ikävää on nykyään yhä yleisempi some-kiusaaminen. Siihen on ulkopuolisen hyvin vaikea puuttua.
Koulukiusattuja yhdistää eräänlainen umpikujassa olemisen tunne. Mitään ulospääsyä ei ole, on vain tuska ja ahdistus.
– Koulukiusaamista on sanottu sielun murhaksi. Se kuvastaa asiaa hyvin, Sinkkonen sanoo Suomenmaalle.
Syvä kaltoinkohdelluksi tuleminen tunne herättää sielun sopukoissa helposti ajatuksen kostosta. Pahimmillaan ja ikävimmillään se konkretisoituu.
– On jollain tavalla meidän kaikkien aikuisten yhteinen ongelma, ettei kiusaamiseen kyetä riittävästi puuttumaan, Sinkkonen sanoo.
Huomionarvoista Vantaan koulusurmissa on se, että tekijä on poikkeuksellisen nuori.
– Hirvittävän nuori, Sinkkonen alleviivaa.
Hänen mukaansa tekijä elää ikänsä perusteella esipuberteettivaihetta. Sen ikäinen ymmärtää jo varsin hyvin, että ampuminen voi haavoittaa kuolettavasti. Ja että kuolema on lopullista.
Siitä huolimatta kyse on Sinkkosen mukaan lapsesta, joka ei täysin kykene vastaamaan teoistaan.
Sinkkonen arvelee, että teko on muhinut tekijänsä mielessä jo jonkin aikaa. Ampumisessa on paljon suunnitelmallisuuden piirteitä.
– Syystä tai toisesta hänellä (tekijällä) ei ole ollut ketään, kenen kanssa käydä ajatuksiaan läpi. Teko on tullut muille shokkina.
– Iso kysymys on tietenkin se, mistä näin nuori on saanut aseen. Aseiden pitäisi ehdottomasti olla mahdollisimman ulottumattomissa, lukkojen takana.
Ikä on myös keskeinen erottava tekijä muista Suomen koulusurmista. Jokelan (2007), Kauhajoen (2008) ja Kuopion (2019) iskuissa tekijät olivat lukio- tai ammattikorkeakouluikäisiä.
Lähimpänä Vantaan tekijän ikää on Raumanmeren (1989) koulusurmien tekijä. Hän oli 14-vuotias yläkoululainen.
– Koulusurmien selittämiseen ei muutenkaan ole yhtä sapluunaa tai kaavaa. Taustat ja tapahtumaketjut ovat hyvin erilaisia, Sinkkonen sanoo.
Hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 1999 tapahtuneessa Columbinen verilöylyssä molemmilla nuorilla tekijöillä oli ihan omat syynsä ryhtyä järkyttävään tekoonsa.
– Toki kaveruus sitten ruokki tekoa, Sinkkonen sanoo.
Ikävien tapahtumien jälkimainingeissa julkisessa keskustelussa vaaditaan usein nopeita toimia yhteen jos toiseenkin asiaan.
Sinkkosen mukaan se on ymmärrettävää. Suru ja järkytys purkautuu monilla niin. Selkeitä ja nopeita toimia ei kuitenkaan ole helppo osoittaa.
Moni vaatii esimerkiksi lisää koulupsykologeja kouluihin. Sinkkonen on samaa mieltä, niitä tarvitaan paljon lisää. Mutta Vantaan kaltaisten tapahtumien estäminen ei ratkea sillä.
Joissakin kommenteissa on ehditty nostaa tikun nokkaan hallituksen säästöt. Sekin on Sinkkosen mukaan sinänsä perusteltua. Hallituksen päätöksiä pitää arvioida kriittisesti. Mutta Vantaan tapahtumia ne eivät selitä.
Ongelmat ovat syvemmällä. Ajan asenteissa ja ihanteissa, kasvatuksessa. Niistä pitäisi puhua nytkin.
Entistä useampi nuori voi pahoin. Myös monet perheet voivat pahoin. Vanhemmat uupuvat.
Sinkkosen mukaan sillekään ei ole yhtä selkeää syytä. Joitain huomioita voi kuitenkin nostaa esiin.
Ensimmäinen on älypuhelimet, pelit ja sosiaalinen media. Niiden aiheuttamista ongelmista tiedetään paljon. Silti kännyköiden käytön rajoittamiseen liittyy Sinkkosen sanoin ”hämmästyttävä avuttomuus ja velttous”.
– Rajoittamispuheista nousee heti pirunmoinen haloo, jossa vedotaan lapsen yksilön oikeuksiin ja muihin. En sano, että tämän yksittäisen koulusurman taustalta löytyisi kännykän käyttöä, mutta väitän, että se on osa tätä kokonaisilmiötä.
Sinkkosen mukaan kännykät ovat myllertäneet lasten ja vanhempien välisiä suhteita uuteen asentoon. Aikusilla on aiempaa enemmän tunne, ettei heillä ole otetta lastensa elämään.
– Aikuiset ovat vanhemmuudessaan tietyllä tavalla tuuliajoilla. Kuuluttaisin tiukempia rajoja lapsille.
Sinkkonen ei kuitenkaan halua syyllistää vanhempia. Hän huomauttaa, että maailma ei ole koskaan muuttunut niin nopeasti kuin viimeisen 20–30 vuoden aikana.
Ei ole ihme, että moni vanhempi kokee olonsa neuvottomaksi. Monille aikuisille Tiktok tai pelimaailmat ovat aivan outoja asioita. Heidän lapsensa elävät niissä kuitenkin päivittäin.
Nykymaailma on myös paljon moniulotteisempi ja samalla monimutkaisempi kuin joskus aiemmin. Sinkkosen mukaan identiteetin muodostaminen on nykyään nuorille paljon vaikeampaa. Siitä pitäisi hänen mielestään puhua enemmän.
– Monilla nuorilla on turvaton ajelehtimisen tunne. Irtiotto vanhemmista on ihan normaalia, mutta monet tämän päivän nuoret eivät saa sellaista lujaa vanhemmuutta, josta he voivat irrottautua. He ovat ihan liian tuuliajoilla monien vaihtoehtojen maailmassa.
– Kasvatukseen tarvitaan back to basics -ajattelua. Sitä, että lapset osaavat käyttäytyä, saavat turvaa, nukkuvat hyvin ja tekevät läksynsä. Se riittää.
Vantaan isku on herättänyt paljon keskustelua myös tekijän oikeudellisesta vastuusta. 12-vuotias ei joudu tekemisistään rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Sinkkosen mukaan asiaan ei tarvita muutosta. 12-vuotias on lapsi. Tekijälle tarvitaan kuitenkin ammattilaisten tekemät tarkat tutkimukset ja selvittelyt siitä, millaiset hoito- ja tukimuodot ovat jatkossa tarpeellisia.
Olennaista on terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja viranomaisten tiivis yhteistyö. Heidän ammattitaitoonsa Sinkkonen sanoo luottavansa.
– Tekijän elämä on enemmän tai vähemmän tärviöllä tämän jälkeen. Jos hänellä on kykyä tuntea syyllisyyttä, kantaa tästä loppuelämänsä ajan jonkinlaista taakkaa. Jos hänellä ei sitä kykyä ole, viranomaisten on suojeltava muita häneltä.