Kannatuksen ja luottamuksen palauttaminen on pitkä tie
Keskustaväki sai torstaina ensi kertaa vuosikausiin iloisia uutisia Ylen kannatusmittauksen näyttäessä selvää nousua keskustan kohdalla. Yksi mittaus ei ole vaalivoitto, mutta silti sen olemusta kannattaa pohtia. Kannatusmuutokset ovat useimmiten kertomassa kilpailijoiden epäonnistumisesta tai oman sanoman menosta äänestäjille perille.
Oma analyysini tämän hetken tilanteesta on seuraava. Nyt eletään vaihetta, jossa ensimmäisen kerran tämän hallituksen aikana kritiikki hallituksen johtajuutta kohtaan näkyy läpi. Syntyy vaikutelma, että tilanteet eivät ole hallituksen käsissä. Samalla hallituksen politiikasta on noussut esiin puutteita, jotka ihmiset osaavat suhteuttaa arkikokemukseensa.
Kasvupolitiikan puuttuminen johtaa kuihtumisen kierteeseen. Tulevaisuus, jossa väkisin saadaan julkisen sektorin talous tasapainoon ei ilahduta, jos se merkitsee samalla Suomen koko talouden kuihtumista ja keskeisten hyvinvointipalveluiden heikentymistä. Tältä tulevaisuus nyt tuntuu monella sektorilla.
Keskustan oma kokonaisvaltainen vaihtoehto on varmasti vähitellen rakentumassa, mutta hieman sivusta seuraavana sanoisin, että sen idut eivät vielä selitä kannatuksen nousua.
Kannatuksen nousu kuitenkin rohkaisee ihmisiä hakeutumaan keskustaan keinona vastata isoihin haasteisiin ja kasvupolitiikan välttämättömyyteen.
Yleisessä ilmapiirissä on hieman samaa kuin 2010-luvun alkuvuosina, kun olimme aloittaneet oppositiossa ja Juha Sipilä haastoi johtajuudella hallitusta.
Sitä on vaikea selittää, mistä kaikesta kansalaiset vaistoavat sen, kun kokevat, että ”homma ei ole kenenkään hanskassa”. Usein kyse on mielikuvista, joiden vahvistumiseen hallitus on antanut sytykkeitä. Tämä kierre on nyt käynnistynyt ja hallituksen on vaikea sitä katkaista.
Parhaimmillaan keskusta sekä haastaa johtajuudesta ja yhteiskunnan vaatimasta laajasta yhteistyöstä että rakentaa uskottavaa kasvuohjelmaa, jolla valtio turvaa keskeisten velvollisuuksiensa täyttämisen myös jatkossa. Tähän työhön porukkaa kannattaa kerätä laajalti mukaan.
Tilanne on nyt otollinen myös kunnallis- ja aluevaalien ehdokashankinnalle. Positiivinen kierre kutsuu mukaansa.
Ristiriitoja on ilmestynyt aiheista, jotka olisi pitänyt jo hallitusneuvotteluissa purkaa.
Osa hallituksen vaikeuksista liittyy ulkopoliittisen linjan haparointiin. Ristiriitoja on ilmestynyt aiheista, jotka olisi pitänyt jo hallitusneuvotteluissa purkaa.
Tiedän, että Israeliin kytkeytyviin kysymyksiin osa suomalaisista suhtautuu syvän tunteellisesti. Siksi haastan lukijat lopuksi pohtimaan omaa suhdettaan Lähi-Itään.
Itse kannatan sitä, että oikealla hetkellä Suomen pitää liittyä kahden valtion mallin kautta Itsenäisen Palestiinan tunnustavien joukkoon.
Ne, jotka tätä vastustavat, haastan vastaamaan seuraavaan kysymykseen: Elleivät palestiinalaiset saa hallita omaa valtiotaan, niin pitäisikö Israelin antaa yhden valtion mallissa lopultakin täydet kansalaisoikeudet palestiinalaisille osana Israelin valtiota?
Vai mikä siis olisi kestävä kahden valtion vaihtoehto? Vaikka kysymys on joillekin vaikea, hallitukselle ei saa olla liian vaikeaa muodostaa yksimielistä kantaa tähän kysymykseen.