Päivänpolitiikka kahlitsee visioinnin

A-studio kysyi puoluejohtajilta ennen eduskuntavaaleja konkreettisia visioita siitä, millaiseksi halusivat Suomen kehittyvän 30 vuodessa. Kuka muistaa mitä ne sisälsivät? Ne olivat kokoelma erilaisia tahtotiloja, jotka oli kirjoitettu kieli keskellä suuta.

Moni meistä puolestaan muistaa SDP:n varapuheenjohtajan Sanna Marinin visioinnin puolueensa elokuisessa 120-vuotisjuhlan paneelikeskustelussa. Pohdinta neljän päivän työviikosta ja kuuden tunnin työpäivästä sai aikaan laajan keskustelun.

Marinin tahtotila tuli selväksi. Hän haluaa kehittää suomalaista työelämää. Julkisessa keskustelussa pääsääntöisesti keskityttiin tyrmäämään Marinin näkemystä keinoista. Itse asian ydin eli se, miten työelämää voidaan viedä eteenpäin jäi keskustelussa vähemmälle.

Poikkeuksiakin löytyi, kuten keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Eeva Kallin jatkopohdinta siitä, kuinka suomalaista työelämää tulisi kehittää.

Elokuinen keskustelu osoitti, ettei politiikan arkipäivässä ja nopeasti kärjistyvässä julkisessa keskustelussa ole tilaa visioinnille. Puheenvuoron käyttäjien intressiristiriidat lyövät läpi vahvasti.

Lyhyen tähtäimen politiikan rinnalla tarvittaisiin visiointia. Asioita olisi kuitenkin kyettävä katsomaan yhtä vaalikautta pidemmälle. Maailma ei ole valmis.

Visiointi on puolueiden olemassaolon perusta. On kyettävä esittämään suunta ja luomaan merkityksellisyyttä, joka yhdistää ihmisiä.

Marinin puheenvuorosta voi poimia muutamia vision onnistumisen elementtejä, jotka on hyvä pitää mielessä visioita laatiessa. Siinä oli kunnianhimoa ja se oli konkreettinen. Omalle viiteryhmälleen se toimi innostajana ja sitouttajana.

Keskustassa tarvitaan parempaa visiointia. Sille pitää löytää tilaa ja aikaa. Muuten tekeminen on pitkässä juoksussa sattumien kautta eteenpäin menemistä. Ja pitää olla rohkeutta priorisoida.

Visio, jossa on kaikkea kaikille, jättää valjun maun.