Perhepolitiikka on kovinta tulevaisuuspolitiikkaa
Syntyvien lasten määrä on Suomessa yhtä alhaisella tasolla kuin nälkävuosina. Hyvinvointivaltion palvelulupaus on uhattuna, koska uudet työntekijäsukupolvet ovat aiempia pienempiä.
Yksilöihin osuva tahaton lapsettomuus satuttaa ja samaan aikaan lapsia myös halutaan vähemmän kuin aiemmin. Noin 10 % eri tutkimuksiin osallistuneista vastaajista ilmoittaa, ettei halua ollenkaan lapsia. Molemmat ilmiöt voivat tässäkin kysymyksessä olla totta yhtä aikaa.
Väestö- ja perhepolitiikan pitäisi olla suomalaisen politiikan polttavimpia kysymyksiä, mutta aihe tuntuu jäävän harvojen aktiivisten poliitikkojen teemaksi, niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla.
Aihe on herkkä. Toisaalta perhepolitiikassa liikutaan syvästi henkilökohtaisten kysymysten äärellä, toisaalta erilaiset anti-gender-liikkeet pyrkivät oikeuttamaan näennäisellä syntyvyyspuheella naisten itsemääräämisoikeuteen liittyviä heikennyksiä.
Politiikkaan kannattaa lähteä, jos haluaa saada aikaan muutosta.
Olen päättänyt olla kotikaupungissani Joensuussa yksi perhepolitiikan äänitorvista. Syksyllä kaupunkistrategiaa tehdessämme väänsin ärsyttävyyteen asti siitä, että Joensuu lähtisi tavoittelemaan asemaa Suomen perhemyönteisimpänä kaupunkina. Käytännössä tämän pitäisi näkyä niin palveluverkon, infraratkaisujen kuin kaupungin henkilöstöpolitiikan suunnassa.
Eräs kanssavaltuutettu ihmetteli minulle, miksi tavoitella perhemyönteisen kaupungin asemaa, kun kuntatalouden paineessa suljemme ja keskitämme kouluja ja päiväkoteja ennätystahtia. Eräs johtava viranhaltija taas totesi, ettei syntyvyydelle voi tehdä mitään.
Näkemykset kertovat ehkä enemmän siitä, ettei päätöksenteossa ole juurikaan kuultu tai kohdattu lapsentekoiässä olevia kuntalaisia. Itse ajattelen, että politiikkaan kannattaa lähteä, jos haluaa saada aikaan muutosta.
Ehdotuksia syntyvyyden nostamiseksi on tehty monen eri asiantuntijan voimin. Poliittisesti helpointa olisi aloittaa pienimmistä yhteisistä nimittäjistä: hedelmällisyyshoitojen tasapuolinen ja edullinen saatavuus, hedelmällisyystietoisuuden lisääminen jo nuorille, ei-kaupallisen sijaissynnytyksen salliminen (keskusta on puoluekokouksessa linjannut, että asiaa pitäisi selvittää) ja lasten ja perheiden palvelujen arvottaminen paikallisesti tärkeimmiksi ratkaistaviksi asioiksi, ovat kaikki konkreettisia askeleita lisätä perheiden luottoa tulevaan.
Työnantajat voisivat halutessaan ratkaista paljon. Voisivatko työnantajat ja ay-liike löytää yhteisiä tavoitteita, jotta Suomessa olisi maailman perhemyönteisin työelämä?
Syntyvyys- ja perhepolitiikassa on kyse siitä, että yhteisillä päätöksillä rakennetaan yhteiskuntaa, jossa yksilöiden luottamus tulevaisuuteen vahvistuu. Siitä luottamuksesta Suomessa tuntuu nyt olevan isosti pulaa.
Perhe- ja väestöpolitiikka ansaitsisi yhtä paljon huomiota kuin päätös valtiontalouden velkajarrusta. Lapsiperheet nimittäin kannattelevat koko maan tulevaisuutta.