Kohta katkeaa kamelin selkä
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja siellä toimivien kansalaisten vuosia kestänyttä valmistelu- ja kehittämistyötä ollaan nyt hukkaamassa hyvinvointialueilla kohtuuttomien säästöjen vuoksi.
Ennaltaehkäisyyn kehitetyt uudet toimintamallit on romutettu, vaikka juuri tehokkaan ennakoivan työn kautta – niin tutkimusten kuin myös arkijärjen mukaan – olisi mahdollista saada aikaiseksi säästöjä julkiseen talouteen.
Lujaa uskoa se tietenkin vaati päättäjiltä, koska tulokset eivät näy välittömästi vaan vasta vuosien kuluttua.
Nyt leikataan heti ja kerralla niin ympärivuorokautisesta hoivasta, kotihoivasta, omaishoitajuudesta ja ennaltaehkäisystä. Sanalla sanoen ollaan matkalla kohti hoidollista katastrofia.
Katastrofin ainekset juontuvat esimerkiksi siitä, että omaishoidon tukipäätökset venyvät. Läheisiään ympäri vuorokauden hoitavat, usein itsekin iäkkäät ihmiset uupuvat. Omaishoidon vapaita ei saa, kun ei ole päätöstä omaishoitajuudesta. Yhä useammalle päätöksen viimeinkin saaneelle paljastuu kirjekuoresta hylkäävä päätös.
Kuitenkin juuri omaishoitajuuden vahvistaminen ja heidän tukemisensa tietäisi säästöjä ja vähentäisi ympärivuorokautisen hoivan tarvetta. Nyt ilmeisesti lasketaan sen varaan, että omaishoitajat hoitavat ilman yhteiskunnan tukeakin.
Omaishoitajien yhteydenotot kertovat karuista tilanteista, joissa hoitajan oma terveys menee hoitotyön päälle tulevan byrokraattisen rumban myötä.
Uupumus tulee, kun on joutunut tappelemaan jokaisesta etuudesta eikä omaishoidontukea edelleenkään ole myönnetty, vaikka edellytykset täyttyvät selkeästi. Omaishoitajilla on paljon sairauslomia, mitkä nekin tulevat kalliiksi yhteiskunnalle.
Päivystykset täyttyvät nyt muistisairauteen sairastuneista ihmisistä, joille ei löydy oikeaa hoitopaikkaa.
Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon nykytila pysäyttää meidät, jotka olemme kuvitelleet, että hyvinvointiyhteiskunta huolehtii kunniallisesti iäkkäistä kansalaisistaan.
Päivystykset täyttyvät nyt muistisairauteen sairastuneista ihmisistä, joille ei löydy oikeaa hoitopaikkaa. Pahimmillaan nämä ihmiset makaavat erikoissairaanhoidon kalliilla osastoilla ja vievät paikan niitä oikeasti tarvitsevilta.
Heitä voidaan myös heitellä paikasta toiseen, jopa niin, että lyhyen ajan sisällä asiakas on ollut sijoitettuna kahdeksaan eri osoitteeseen. Entä mitä tarkoittaa, kun muistisairas ihminen viruu yli sadan kilometrin päässä kotoaan eikä ikääntynyt läheinen pääse häntä katsomaan?
Siitä huolimatta, ettei empatia kuulu politiikkaan hallitusvastuussa olevan perussuomalaisen ministerin mielestä, kysyn häneltä ja muulta hallitukselta, miten hyvinvointialueiden säästöjä ohjataan niin, että inhimillisyys säilyy hoitokäytänteissä?
Ennen kaikkea, miten omaishoitajien tilannetta aiotaan parantaa?