Näin siivousalan ammattilainen pesisi ikkunat – "Jos pesuvesi vaahtoaa…"
Toukokuu on hyvää aikaa ikkunoiden pesuun. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtajan Reetta Alastalon mukaan sopiva pesuaineseos syntyy, kun ämpärilliseen vettä sekoittaa muutaman tipan käsitiskiainetta.
Pesuaineseos kannattaa tehdä lämpimään veteen, sillä se irrottaa rasvapohjaista likaa parhaiten. Tiskiainetta kannattaa kuitenkin sekoittaa veteen maltilla.
– Jos pesuvesi vaahtoaa, on siinä liikaa saippuaa ja ikkunat voi joutua erikseen huuhtelemaan. Mietoa pesuvettä taas voi käyttää pesun aikana reilustikin ja siirtyä pesun jälkeen suoraan kuivaukseen, Alastalo sanoo tiedotteessa.
– Jos lasista haluaa erityisen kirkkaan, voi pesuveden sekaan lorauttaa pienen määrän etikkaa, hän vinkkaa.
Välineiksi tarvitaan ämpärin lisäksi ikkunanpesin tai pehmeä pesusieni, mikrokuituliinoja sekä laadukas kuivauslasta. Vanhan kansan suosima sanomalehti sietää Alastalon mukaan jäädä unholaan.
– Sanomalehti saattaa naarmuttaa ikkunan pintaa ja jättää mustetta lasiin. Kuivaaminen kannattaa sen sijaan tehdä kumilastalla ja edetä ylhäältä alaspäin vaakavetoisin liikkein. Lopputuloksen voi viimeistellä mikrokuituliinalla, hän neuvoo.
Välineiden kunto ja pesuveden puhtaus on syytä varmistaa ennen työhön ryhtymistä. Likaiset välineet voivat naarmuttaa lasia, jos joukkoon pääsee yksikin hiekanjyvä. Myös kumilastan terä on syytä vaihtaa uuteen, jos se on halkeillut tai menettänyt joustavuutensa.
Moni sortuu virheisiin, jotka jättävät lasit raitaisiksi tai pahimmillaan naarmuttavat niitä.
Alastalo kertoo, että yleisin virhe tehdään jo ajankohdan valinnassa. Kun kevätaurinko paljastaa talven jäljiltä kertyneet tahrat, herää into siivoukseen – mutta kirkas aurinkopaiste on todellisuudessa pesijän vihollinen.
– Aurinko kuivattaa pesuveden ikkunan pinnalta nopeasti, mikä saattaa aiheuttaa ikäviä raitoja ikkunaan. Sama tapahtuu myös tuulisella säällä.
Alastalo suositteleekin valitsemaan pesupäiväksi mieluummin puolipilvisen poutasään.