Vahva oikeudentaju veti psykologi ja kirjailija Henna Helmi Heinosen politiikkaan: "On surullista, että monet joutuvat häpeämään omaa puoluettaan"
Seinäjokelaisen kahitiilitalon oven takaa kuuluu hurja haukku.
Astumme kuvaajan kanssa rohkeasti sisään, sillä meitä on varoitettu etukäteen vastaanottokomiteasta. Esiin ryntää neljä koiraa emäntänsä kanssa. Viimeksi mainitun tittelilista on niin pitkä, ettei tiedä mistä aloittaisi.
Henna Helmi Heinonen on yli 20 lasten, nuorten ja aikuisten kirjaa julkaissut kirjailija, psykologi, järjestöaktiivi, viiden lapsen äiti ja keskustavaikuttaja. Hän on ollut myös Suomen ensimmäisen jalkapalloaiheisen nettisivuston perustaja ja yrittäjä.
Tuntuu, että reilusta 40 ikävuodestaan huolimatta Heinonen on elänyt jo monta erilaista elämää – rohkeasti vaihtanut suuntaa ja tarttunut haasteisiin.
– Painotan nuorillekin, että elämässä ehtii vaihtaa uraa monta kertaa, ja kaikki vaihtoehdot voivat tuntua sopivilta. Olen aina tykännyt tehdä paljon. Toisaalta en ole kiinnostunut sisustuksesta tai puutarhanhoidosta. Käytän aikani asioihin, joita kohti sydän vie ja jotka tuntuvat oikealta, hän sanoo.
Tarve kulkea muita kuin valmiiksi avattuja latuja ilmeni jo yläasteella, kun kahdeksasluokkalainen Heinonen pyysi rehtorilta lupaa siirtyä suoraan lukioon 14-vuotiaana. Lupa heltisi.
Luokan kuopus ei jäänyt takapenkin taaviksi. Yhteiskunnallinen vaikuttaja heräsi Heinosessa, kun lukion opettajat päättivät jakaa vanhoja tanssivat tokaluokkalaiset kahteen ryhmään. Koko porukka ei olisi mahtunut kerralla koulun juhlasaliin. Syntyi kähinää siitä, kuka pääsee mihinkin ryhmään.
Heinonen alkoi touhuta isompaa tanssisalia. Eräs opettaja soitti Heinosen äidille ja valitti tyttären pakottavan koko ikäluokan koululta muualle tanssimaan.
– Äiti totesi, että on se aika likka, jos pystyy nuorimpana pakottamaan muita. Tosiasiassa suurimmalle osalle oli tärkeää, että päästään yhdessä tanssimaan, Heinonen kertoo.
Kun lääkiksen ovet eivät lukion jälkeen avautuneet, Heinonen teki mutkan Liverpooliin opiskelemaan biologiaa ja psykologiaa. Sopeutuminen englantilaiseen yliopistoelämään ei oikein sujunut ja tuleva puoliso ja lasten isäkin oli tullut vastaan. Heinonen haki Suomeen yliopistoon opiskelemaan psykologiaa ja paikka napsahti. Britannia sai jäädä.
– Oli kiire perustaa perhe ja päästä kohti elämää, nopeiden käänteiden nainen sanoo.
Heinonen kaipasi suuren perheen turvaa ja sitä myös sai puolison, kolmen tyttären ja kahden pojan kautta.
– Toki perhe-elämässä on ollut haastaviakin elementtejä, hirveää raskauspahoinvointia ja huonoja nukkujia, mutta pääasiassa se on ollut helpompaa kuin kuvittelin. Arjessa tulee väistämättä arpia sekä lapsiin että aikuisiin. Tärkeää on, että vaikeat tilanteet selvitellään. Toisaalta kipu voi olla sekin, jos elämä on liian täydellistä. Ihmisyyteen kuuluu kasvaminen kokemusten ja epäonnistumisten kautta, hän miettii.
2010-luvun taitteessa Heinonen pamahti valtakunnan kuuluisuuteen Minusta tulee kirjailija -blogillaan. Samaan syssyyn hän julkaisi ensimmäisen aikuisten romaaninsa Veljeni vaimo.
Kirjoittamista nuoresta saakka harrastanut Heinonen oli tuolloin kolmen lapsen äiti. Hän oli myynyt yrityksensä ja arjessa tuntui olevan sopivaa tilaa kertoa mielessä kytenyt tarina muillekin.
Kirjan julkaisua seurasi yllättäen aikamoinen pyöritys, jonka syitä Heinonen on pohtinut paljon.
– Siinä oli varmasti alan patoutunutta tuskaa. Lukeminen oli vähentynyt viihdelaitteiden yleistymisen myötä, eikä digikirja ollut vielä lyönyt läpi. Moni kirjailija pelkäsi, että oma leipäpuu kaatuu. Pelkkä kirjoittaminen ei enää riittänyt, vaan kirjailijoiden piti alkaa nousta esiin persoonina, olla kiinnostavia.
Esikoiskirjailija nostettiin Aamulehden kanteen, hänestä tehtiin juttu Imageen, kolumnistit jauhoivat häntä hampaissaan.
– Pallo lähti vyörymään. Jouduin negatiivisten tunteiden tulkiksi. En sopinut muottiin, tulin pystymetsästä. Olihan se aika erikoista, että jopa Finlandia-voittajan kolumnin pääpointti oli minun haukkumiseni.
Konkareita saattoi ärsyttää se, että Heinonen oli hankkinut kannuksensa muuten kuin kirjallaan.
– Samat ihmiset, jotka silloin parjasivat minua, puhuvat nyt toista. Jari Tervo on sanonut, että julkisuus on paha paikka, mutta se on ainut paikka, jossa voi myydä kirjoja. Minullekin se mahdollisti elannon.
Vaikka tiukassa se leipä oli. Heinonen hämmästyi tajutessaan, ettei kirjastolainoista maksettu kirjailijalle mitään.
– Kun lainauskorvaukset tulivat, ne olivat suunnilleen sentin per laina. Kirjoitin, että pitäisi olla vähintään 50 senttiä. Minulle kirjailijuus oli ansaintamekanismi. Halusin, että se on työni, jolla ruokin lapseni. Kunnon kirjailijat taas ajattelivat, ettei taidetta tehdä rahan takia.
Sanasto ry teki hartiavoimin työtä ja lopulta lainauskorvaukset saatiin.
– Nyt ne ovat itsestäänselvyys, Heinonen sanoo.
Heinosen tytär ja vävyntekele leipovat keittiössä piirakkaa. Suurperheessä kotityötä on jaettu jokaiselle. Homma ei muuten toimi kesälomallakaan, kun vanhemmat ovat töissä ja talossa pyörii omien lasten lisäksi poikakavereitakin. Vävykokelas on pistetty työvuorolistalle siinä missä muutkin.
– Lupasin hänen äidilleen, että syksyllä kotiin palatessaan hän osaa laittaa ruokaa, Heinonen hymyilee.
Kysytään seuraavaksi, miten tehopakkaus, joka harrastuksekseen opiskelee ranskaa – taivuttelee verbejä siinä missä joku muu kroppaansa jumppasalilla – ajautui politiikkaan ja keskustan riveihin?
– Minulla on aina ollut vahva oikeudentaju. Olen toiminut yhteisön hyväksi, johtanut kaveriporukkaa ja järjestänyt erilaisia juttuja, Heinonen vastaa.
Vuonna 2012 Heinonen mietti ensimmäisen kerran kuntavaaleihin lähtemistä, mutta keskustan lista oli täynnä. Hänen äitinsä oli juuri kuollut ja isä sairastunut syöpään. Tuntui, etteivät asiat suju.
– Mietin, että pitäisi tehdä muutakin, kuin valittaa sohvalla.
Seitsemän vuotta myöhemmin Heinonen liittyi keskustaan.
– Olin pitkään äänestänyt puoluetta. Samalla pelkäsin taidepiireissä leimautumista. Keskusta ei ole mikään kulttuuriväen suosikkipuolue.
Siitä huolimatta keskusta oli Heinoselle selkeä vaihtoehto. Heinosen mukaan yhteiskuntaa ei voi perustaa kuin keskustalaisille arvoille; ahkeruudelle, maaseudun kunnioittamiselle, ihmisyydelle ja yhteisökeskeisyydelle.
– Pohjimmiltaan en edes ymmärrä, miksi kukaan äänestäisi mitään muuta puoluetta. On surullista, että monet joutuvat jopa häpeämään omaa puoluettaan. Julkisuudessa mielikuva keskustasta on maalattu toisenlaiseksi kuin se todellisuudessa on.
Kuntavaaleissa Heinonen jäi seitsemän äänen päähän valtuustopaikasta. Ensimmäiseltä varasijalta hän on päässyt osallistumaan hyvin kokouksiin ja lautakuntatyö motivoi.
– Olen ollut tyytyväinen tähän polkuun. Olen samalla saanut opiskella esimerkiksi nuorten tilannetta työni kautta.
Helminen oli ehdolla myös kevään eduskuntavaaleissa. Ihmisten jututtamisen ammattilainen hämmästyi kohtaamisten voimasta.
– Vaalikentillä sai näköalapaikan todelliseen elämään. Tapasin keskenään aivan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, joilla oli sanottavaa. On tärkeää, että heitä kuullaan. Kampanjan aikana minulle valkeni, että psykologi olisi varmaan hyvä kansanedustaja.
Vaalit olivat hieno kokemus.
– Tiesin, että läpimeno on vaikeaa laskevan käyrän aikana, mutta olisi harmittanut, ellen olisi yrittänyt.
Vajaan neljän vuoden päästä Heinonen aikoo tosissaan tavoitella valtiopäiväpestiä.
Keskustalla on Heinosen mukaan nyt suvantovaihe, joka on väistämätön kaikkien suurien ilmiöiden kohdalla.
– Nyt pitäisi tehdä sisäistä työtä, miettiä, mitä on todellinen keskusta. Alkion opit ovat hyviä, mutta eivät kaikki 1900-luvun alussa kirjoitetut asiat päde nykyhetkeen. Ne pitää päivittää.
Psykologi ymmärtää, että tosipaikassa uudistuminen huolestuttaa.
– Paljon siitä puhutaan, mutta samalla halutaan pitää kiinni omasta asemasta. Että uudistua pitää, kunhan minun vaan ei tarvitse.
Keskustalaisten kannattaisi Heinosen mielestä miettiä alhaalta ylöspäin, miten väärät mielikuvat puolueesta kitketään.
– Pitää ensin kysyä omalta, keskustaa lähellä olevalta piiriltä, miksi he eivät äänestäneet keskustaa. Mikä karkottaa? Siltä pohjalta on syytä ottaa uusi suunta tulevaan. Luotan puoluejohtoon täysin, mutta meidän jokaisen pitää pistää hihat heilumaan.
Heinonen on kokenut elämässään isoja käänteitä muutenkin kuin urallaan. On ollut otettava vastaan asioita, joita kukaan ei mielellään kuvittele kohdalleen.
Äidin ja isän kuolema lyhyen ajan sisällä ja vielä pikkuveljen poistuminen maailmasta oman käden kautta ovat asioita, jotka vetäisivät kenet tahansa kanveesiin. Niihin verrattuna monet maailman kohut tuntuvat mitättömiltä tuulenhenkäyksiltä.
– Elämä kantaa, Heinonen vastaa ihmettelyihin siitä, miten hän on selvinnyt.
Vahvimman tukirakenteen on muodostanut oma perhe.
– Lapset ovat joka päivä muistuttamassa, mihin suuntaan kuuluu mennä. He edustavat iloa ja elämän tarkoitusta, kirjailija pohtii.
Veljen kuolemaa Heinonen ei ole pystynyt vielä kunnolla käsittelemään.
– Vaikealta tuntuu erityisesti se, ettei ole ketään, jonka kanssa voisin jakaa menneisyyteen liittyviä muistoja. Olen miettinyt, että pitäisi olla erikseen koko perheensä menettäneiden tukiryhmiä.
Heinonen iloitsee perheenlaajennuksista lasten ystävien ja kumppaneiden kautta.
– Ne ovat tuoneet onnea. Olen menettänyt paljon, mutta myös saanut paljon. Kiitollisuus on se pointti, jonka haluaisin opettaa lapsille.
Heinosta harmittaa, että julkisessa keskustelussa puhutaan niin paljon siitä, miten huonosti asiat ovat.
– Siinä on iso ristiriita, kun meillä kuitenkin ovat monet asiat paremmin kuin suurimmassa osassa maailmaa. Epäkohtiin pitää puuttua, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Moni asia on huonosti, mutta tosi paljon on myös hyvin.
Tyttären poikakaveri ja perheen pikkusisko ovat saaneet piirakan uunin, ja pian sinne vilahtaa makaronilaatikko. Rescue-koira Roosa pyöri jaloissa herkkujen toivossa.
Heinonen opastaa sivumennen ja huomattavalla lämmöllä kauhan varressa heiluvaa nuorta miestä. Siinä niitä elämän tukirakenteita taas vahvistetaan. Nuoruuden haave suurperheestä kasvaa koko ajan uusiin mittoihin.
Haastattelu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä kesäkuussa 2023.