Kenenkään ei tulisi pelätä vanhenemista
Eduskunnassa käytiin pääsiäisen molemmin puolin keskustelua vanhusasiavaltuutetun kertomuksesta.
Kertomuksen alussa on seuraava teksti: ”Vanhusasiavaltuutetun työn koskettavimmat hetket ovat liittyneet tilanteisiin, joissa iäkkäiden vaikeasti sairaiden ja toimintakyvyltään hyvin hauraiden henkilöiden mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat olleet vakavasti uhattuina”.
Tämä teksti kuvaa liian hyvin liian monen vanhuksen tilanne Suomessa.
Yhdenkään vanhuksen ei tulisi pelätä illalla nukkumaan menemistä sen takia, ettei hänellä ole yön aikana apua tarjolla.
Yhdenkään vanhuksen ei tulisi pelätä, ettei hän saa riittävästi ruokaa tai, ettei hän pääse pesulle tai vessaan.
Yhdenkään vanhuksen ei tulisi pelätä sen takia, ettei hänellä ole varaa ruokaan tai lääkkeisiin.
Yhdenkään vanhuksen ei tulisi pelätä sen takia, ettei hän saa tarvittavaa hoitoa läheltä ja nopeasti tai, ettei hänellä ole siihen varaa.
Yhdenkään vanhuksen ei tulisi pelätä sen takia, että hän joutuu hoidettavaksi niin kauas, ettei hänellä ole mahdollista nähdä puolisoaan.
Siskoni Aila Pikkarainen väitteli joitain vuosia sitten ikääntyneiden aikuisten toimijuudesta kuntoutuksessa (Jyväskylän yliopisto). Tässä alla joitain huomioita väitöskirjasta.
Yli 65-vuotiaat suomalaiset ikääntyneet aikuiset muodostavat yli miljoonan kansalaisen heterogeenisen joukon. He toimivat erilaisissa kuntoutukseen liittyvissä tilanteissa yksilöinä ja tekevät valintoja ja päätöksiä ympäröivien rakenteiden luomissa puitteissa, mutta myös tehden päätelmiä itsestään kohdatessaan erilaisia ammattilaisia näissä tilanteissa.
Ikääntyminen ei ole ihmisen oma valinta, vaan inhimillinen tosiasia. Ikääntymistä ei siten voi verrata sellaiseen yksilölliseen valintaan tai päätökseen, joka liittyy esimerkiksi tiettyihin elämäntapariskeihin sairastua, menettää työ- ja toimintakykyä tai syrjäytyä.
Kun ikääntyneiden aikuisten pitkä elämä tiivistetään pelkäksi numeroksi, sulkee se pois kaiken sen, mitä ikääntyvän toimijuus todellisuudessa on. Toimijuus voidaan tulkita aktiivisen ja onnistuneen ikääntymisen tavoitteluksi.
Suora sitaatti siskoni väitöskirjasta:
”Olen vuosia puhunut ikääntyneiden kutistetusta elämästä, jota pidän nykyisen ajatteluni näkökulmasta epäkorrektina. Ikääntyneen toimijuus on voinut kutistua ympäröivien rakenteellisten tekijöiden vuoksi.
Jokainen ikääntynyt itse myös valitsee ja päättää, mikä on riittävän hyvää toimijuutta hänelle. Rakenteiden ei tulisi kuitenkaan määrittää häntä esimerkiksi kykeneväksi itsenäiseen kotona asumiseen, jos se estää hänen yksilöllisen toimijuutensa mielekkään toteutumisen.
Heitä ei tule asemoida yksinomaan sairaiksi tai jatkuvia menetyksiä kohtaaviksi post- tai kvasiaikuisiksi, joiden viimesijainen positio on olla hoidon ja hoivan kohteena.
Ihmisen oikeus toimijuuteen, oli se millaista tahansa, säilyy niin kauan kuin on elämää ja ihminen elää niin kauan, kunnes hän kuolee.”
Tämän kaiken edellä kuvatun voi tiivistää yhteen lauseeseen: Yhdenkään suomalaisen ei tulisi pelätä vanhenemista, koska jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus hyvään ja ihmisarvoiseen vanhuuteen.