Nämä ikävät vaivat ovat monelle tuttuja koronan jälkeen – Tuore tutkimus antaa kuitenkin huojentavan tiedon
Koroanvirus aiheuttaa tunnetusti joillekin maku- ja hajuaistin heikkenemistä. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan makuaistin ongelmien pitäisi kuitenkin korjaantua vuoden sisällä infektiosta.
Asiasta kertoo lääkäriseura Duodecim.
Hajuaistin heikentyminen sen sijaan saattaa jatkua pitempään, mikä voi myös vaikuttaa makuaistimuksiin, artikkelissa kerrotaan.
Koronaviruksen aiheuttamia maku- ja hajuaistihaittoja tutkittu aiemminkin, mutta niissä tiedot oireiden kestosta ovat perustuneet potilaiden omiin arvioihin.
Tuoreessa tutkimuksessa maku- ja hajuaisteja mitattiin niiden tutkimiseen kehitetyillä testeillä. Se tekee tuloksista luotettavampia.
Tutkimukseen osallistui 340 koronavirusinfektion sairastanutta ja 430 samanikäistä, jotka eivät olleet sairastaneet koronavirusinfektiota.
Duodecimin mukaan havaintojen varmistaminen vaatisi vielä lisätutkimuksia.