Sisäisestä turvallisuudesta puhuvan hallituspuolueen joukosta löytyy useampia virkavallan kanssa tekemisissä olleita kansanedustajia
Perussuomalaisten kansanedustajan Timo Vornasen osallisuus ampumatapaukseen Helsingissä on hallinnut lehtien otsikoita viime päivät.
Vornasen lisäksi muitakin perussuomalaisten kansanedustajia on joutunut tekemisiin virkavallan kanssa kuluneen hallituskauden aikana. Samaan aikaan puolue on profiloitunut erityisesti sisäisen turvallisuuden puolestapuhujana.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso, 55, määrättiin tammikuussa sakkorangaistukseen virkamiehen vastustamisesta.
Sakkorangaistus annettiin joulukuussa tapahtuneesta välikohtauksesta Kouvolassa. Tuolloin poliisipartio pysäytti luistattelun vuoksi henkilöauton, jossa Laakso oli matkustajana.
Partio kirjoitti kuljettajalle sakon. Ilta-Sanomien mukaan Laakso ei kuitenkaan hyväksynyt sakon kirjoittamista ja alkoi huutaa ja käyttäytyä aggressiivisesti partiota kohtaan.
Puolueen kansanedustaja ja toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas puolestaan kaahasi vuoden alussa korttinsa hyllylle määräajaksi. Hän sai samalla ylinopeussakot. Peltokangas kertoi Facebookissa ajaneensa 137 kilometrin tuntivauhtia. Alueen nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa.
Peltokankaan ajokortti on ollut hyllyllä myös aiemmin. Hän ajoi joulukuussa 2022 poliisin tutkaan 140 kilometrin tuntinopeudella moottoritiellä, jossa talvinopeusrajoitus oli 100 kilometriä tunnissa.
Myös muut perussuomalaisten nykyiset kansanedustajat ovat saaneet tuomioita viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Brother Christmas -hyväntekeväisyystoiminnastaan tunnettu kansanedustaja Ari Koponen (ps.) tuomittiin vuonna 2019 käräjillä sakkoihin rahankeräysrikoksesta. Koposen laittomaksi katsottu toiminta ajoittui vuoteen 2017 eli ennen hänen työtään kansanedustajana.
Porilainen kansanedustaja Petri Huru (ps.) sai vuonna 2019 ylinopeuden vuoksi sakkorangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, uutisoi muun muassa Yle. Huru oli jo tekoaikaan kansanedustaja. Hän joutui käräjäoikeuteen kiistettyään poliisin antamien sakkojen suuruuden.
Ylen mukaan oikeus totesi poliisin alkuperäisen sakkorangaistuksen oikeaksi.
Perussuomalaisten kansanedustajan ja kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sai sinetin elokuussa, kun korkein oikeus ei myöntänyt hänelle valituslupaa.
Tynkkynen tuomittiin käräjäoikeudessa sakkoihin vuoden 2017 kuntavaalikampanjan aikaisista Facebook-kirjoituksista. Oikeuden mukaan kirjoituksissa solvattiin ja paneteltiin turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Tynkkynen ei ollut kansanedustaja vuonna 2017.
Kyseessä on Tynkkysen kolmas tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
STT pyysi perussuomalaisten puheenjohtajalta Riikka Purralta kommentteja asiasta. STT yritti tavoittaa Purraa niin soittamalla kuin viestitse.
STT lähetti Purralle kysymyksen siitä, miten hän näkee puolueen edustajien saamat rangaistukset suhteessa perussuomalaisten profiloitumiseen sisäisen turvallisuuden asioissa. STT myös kysyi, aikooko puolue käydä laajemmin keskustelua kansanedustajalle sopivasta käytöksestä.
Lisäksi STT kysyi Timo Vornaseen liittyviä kysymyksiä.
Purra vastasi osaan kysymyksistä tekstiviestillä, mutta ei kommentoinut puolueen kansanedustajien saamia tuomioita.