Yle: Venäjän Suomen-suurlähetystö on saanut pommiuhkauksia
Venäjän Suomen-suurlähetystö on joutunut pommiuhkausten kohteeksi, kertoo Yle.
Helsingin poliisin hälytys- ja valvontasektorin johtaja, ylikomisario Heikki Porola kertoo Ylelle, että uhkaukset alkoivat samoihin aikoihin, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksenä Ukrainaan.
Porolan mukaan lähetystö on saanut useita uhkauksia muun muassa kirjeitse. Räjähteitä ei Porolan mukaan ole löytynyt, eivätkä tapaukset ole selvittelyn jälkeen johtaneet rikostutkintaan.
Suurlähetystö on myös joutunut ilkivallan kohteeksi siitä lähtien, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan. Lähetystöaluetta kiertävää aitaa on muun muassa töhritty spray-maalilla, ja ainakin yksi kulunvalvontakamera on rikottu.
Poliisi on uhkausten ja ilkivallan vuoksi lisännyt vartiointiaan suurlähetystön lähettyvillä.
Vastaavankaltaisia uhkauksia tapahtui poliisin mukaan vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan.