Venäjän hallitus erosi pian Putinin puheen jälkeen – Suomalaistutkija: ”Hyvin tarkkaan mietitty koreografia”

Venäjä

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev on jättänyt hallituksensa eronpyynnön presidentti Vladimir Putinille, kertovat venäläiset uutistoimistot.

Putin oli pitänyt aiemmin päivällä liittovaltion tilaa käsittelevän puheen, jossa hän ehdotti perustuslakiin muutoksia muun muassa parlamentin ja hallituksen aseman vahvistamiseksi.

Putinin mukaan presidentin olisi jatkossa nimitettävä se pääministeri, jota parlamentti ehdottaa virkaan. Presidentillä tosin säilyisi oikeus erottaa pääministeri tarvittaessa.

Medvedev perusteli hallituksen eropäätöstä näitä keskeisten valtioelinten voimasuhteita muuttavilla ehdotuksilla. Hänen mukaansa hallituksen on syytä erota muutosten mahdollistamiseksi.

Putin kiitti Medvedevin hallitusta työstä ja pyysi sitä jatkamaan asioiden hoitamista, kunnes uusi hallitus on nimitetty.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jussi Lassilan mukaan ulkopuolelta on vaikea nähdä, mikä on syy moiseen kiirehtimiseen.

– Mutta kyllä tässä on hyvin tarkkaan mietitty koreografia, Lassila arvioi taustoja.

Hän ei esimerkiksi usko siihen, että Medvedevin hallitus olisi tehnyt itsenäistä päätöstä erota ja siten yllättänyt Putinin.

Lassilan mukaan on mielenkiintoista nähdä, mikä Medvedevin uusi rooli turvallisuusneuvostossa Putinin kakkosmiehenä tulee olemaan.

– Ollaanko esimerkiksi neuvoston perustuslaillista asemaa vahvistamassa, minkä jälkeen Putin voisi siirtyä Medvedevin paikalle ja Medvedev presidentiksi, Lassila pohtii.

– Kaikki on niin ilmassa. Jonkinlainen historiaan jäävä päivä tämä on. Tässä voi tulla vielä vaikka mitä, hän päivittelee.

Lassilan mukaan tietoa Venäjän uuden pääministerin nimestä ei välttämättä jouduta odottelemaan pitkään.

– Tiedon panttaaminen loisi epävarmuutta ja sopisi huonosti yhteen sen kanssa, että Putin on juuri ehdottanut parlamentin ja hallituksen aseman vahvistamista perustuslain muutoksilla, Lassila sanoo.