Väyrynen kertoo pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi

Keskusta

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen sanoo asettuvansa ehdolle keskustan puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa Lappeenrannassa. Väyrynen kertoo asiasta blogissaan.

Väyrysen mukaan hänen tarkoituksenaan on avata puheenjohtajaehdokkuuden myötä keskustelua keskustan poliittisesta linjasta.

Erityisen tärkeänä hän näkee keskustelun puolueen linjasta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

– Meidän on huolehdittava Suomen itsenäisyydestä ja maamme asemasta sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, Väyrynen summaa aiemminkin esittämänsä näkemyksen.

Liittoutumattomuuden tie antaa Väyrysen mukaan keskustalle mahdollisuuden toteuttaa vahvemmin tavoitteitaan myös sisäpolitiikassa.

– Voimme toteuttaa kestävää talouspolitiikkaa ja huolehtia kaikkien suomalaisten hyvinvoinnista, puolustaa tehokkaasti maaseudun ja maakuntien elinvoimaa ja toteuttaa järkevää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.

Väyrynen linjaa kirjoituksessaan, että päätöksen keskustan turvallisuuspoliittisen linjan perusratkaisun muuttamisesta voi tehdä vain puoluekokous.

Keskustan nykyinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on kertonut tavoittelevansa jatkokautta Lappeenrannan puoluekokouksessa.

Keskustan puoluekokous järjestetään 10.–12. kesäkuuta 2022.

Kommentit (5)

  • Lukija69

    Tämä on erinomainen uutinen.

    Nyt on nähty, että Keskustan kannatuksen nostamiseksi tarvitaan paluu juurille. Kuka onkaan uskottavampi sitä polkua kulkemaan kuin Väyrynen.

    Myös tämä NATO-intoilu pitää lopettaa heti alkuunsa. Olen aivan varma, että kaikki omilla aivoillaan ajattelevat keskustalaiset ovat samaa mieltä.

    Tsemppiä!

  • Lukija9

    Herra, anna Paavolle anteeksi ja osoita hänelle, että perälauta irtosi ja hän tipahti pois kyydistä.

  • HENTTONEN SAUVO

    Paavon liittoutumattomuus pelaa Putinin pussiin.

  • Lukija4

    Paavo Väyrysellä on oikeus keskustan jäsenenä asettua puheenjohtaja ehdokkaaksi ja puoluekokouksen tehtävänä on valita seuraavaksi kaudeksi puheenjohtaja. Tälläkin kertaa puheenjohtaja valitaan äänestäen ja eniten ääniä saanut valitaan – se on puoluekokouksen päätös myös Väyrysen osalta ja pulinat pois.

  • Lukija9

    Arvoisat äänivaltaiset keskustavaikuttajat!
    Sanon lyhyesti oman mielipiteeni olkoon sillä vaikutusta tai ei. Jos Keskustan puoluekokous valitsee loikkari-keskusta-aatteesta ainakin kerran luopuneen pesäänsä paskoneen Paavo Väyrysen puolueen puheenjohtajistoon tai johonkin muuhun puolueen luottamustoimeen, on se lopullinen niitti puolueen loppuunpalamiselle. Eivät iältään seitenvitoset enää kykene ajattelemaan puolueen tulevaisuutta, vaan muistelevat menneitä ja kehuvat itseään. Paavo on joskus ollut mies paikallaan, mutta jäänyt suomettumisen pauloihin.
    Olen yksi niistä puolueen jäsenistä, joka lähtee eroon välittömästi, jos hra Väyrynen valitaan johonkin tehtävään puolueessa. En kuitenkaan luovu Kultaisesta ansiomerkistäni, vaan säilytän sen muistona Keskustan loistoajalta, jolloinn Väyrysessäkin oli ytyä, jota hänessä ei enää ole. Varokaa puoluekokousedustajat kuoppaamasta Keskustaa pois puoluekartalta??? Kannatan Saarikon uudelleenvalintaa puolueen puheenjohtajaksi…

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen