Ida Siekmann heitti peittonsa ja hyppäsi – Hänestä tuli Berliinin muurin ensimmäinen uhri
Ida Siekmann oli berliiniläinen sairaanhoitaja, jonka koti sattui olemaan historiallisten kehityskulkujen kannalta varsin ikävässä paikassa.
Aiemmin leskeksi jäänyt, hieman vajaa 59-vuotias Siekmann asui elokuun alussa vuonna 1961 kerrostalossa keskellä Berliiniä, Mitten kaupunginosassa, osoitteessa Bernauer Strasse 48.
Berliini oli ollut tuolloin jaettuna miehitysvyöhykkeisiin jo 16 vuoden ajan. Neuvostoliitolla oli oma vyöhykkeensä, Yhdysvalloilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla omansa. Länsimaiden vyöhykkeet muodostivat yhdessä Länsi-Berliinin.
Kuuluisaa Berliinin muuria ei tuolloin vielä ollut. Ihmiset pystyivät kulkemaan Itä- ja Länsi-Berliinin väliä suhteellisen vapaasti.
Niin myös Siekmann, jonka koti sijaitsi Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla. Itse talo oli Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä, mutta talon vieressä kulkeva katu jalkakäytävineen oli jo Länsi-Berliiniä.
Siekmann joutui siis sukkuloimaan Itä- ja Länsi-Berliinin väliä ihan joka päivä. Kun hän astui kotikerrostalonsa rapusta ulos kadulle, otti hän samalla askeleen Itä-Berliinistä länteen.
Siekmann myös vieraili säännöllisesti parin korttelin päässä Länsi-Berliinin puolella asuvan sisarensa luona.
Kaikki kuitenkin muuttui yön pimeydessä, kun vuorokausi oli sujahtanut sunnuntain 13. elokuuta 1961 puolelle.
Itä-Saksan viranomaiset sulkivat Länsi- ja Itä-Berliinin rajan piikkilangalla ja tiesuluilla.
Aamulla kaupunki heräsi järkytykseen. Berliiniläiset tajusivat joutuneensa erilleen sukulaisistaan, työpaikoistaan ja ystävistään. Edessä oli syvä poliittinen kriisi.
Ihmiset kerääntyivät päivittelemään tilannetta piikkilangan molemmin puolin. Aluksi se kävikin päinsä. Ja aluksi onnistui suhteellisen helposti sekin, että itäsaksalaiset loikkasivat lännen puolelle.
Itä-Saksan viranomaiset huomasivat kuitenkin rajan vuotavan liikaa. Vain muutama päivä myöhemmin piikkilanka alkoi vaihtua betoniharkkoihin ja muihin järeämpiin esteisiin.
Kaupunkiin nousi synkkä muuri, joka esti ihmisiä liikkumasta sen ylitse. Itä-Saksan sotilaat vartioivat muuria asein.
Siekmann lukeutui niihin, jotka jäivät loukkuun Itä-Berliinin puolelle.
Viranomaiset muurasivat hänen kotikerrostalonsa rappukäytävästä ulos kadulle johtavan oven kiinni.
Enää Siekmann ei voinut vain astua ulos ja olla Länsi-Berliinissä. Ulos hänen oli kuljettava takaovesta, joka johti Itä-Berliinin puolelle.
Siekmannin asunto sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Asunnon ikkunat olivat talon Länsi-Berliinin puoleisella seinustalla.
Lukemattomat itäberliiniläiset olivat huomanneet, että juuri sellaisista ikkunoista pystyi vielä paeta. Riitti, kun hyppäsi ikkunasta kadulle, niin oli lännessä.
Alhaalla kadulla länsiberliiniläiset ihmiset ja palomiehet levittivät hyppylakanan, joka pehmensi kerrostaloista hyppäävien ihmisten laskeutumista maahan.
Itä-Berliinin viranomaiset huomasivat kuitenkin tämän. He alkoivat muuraamaan talojen Länsi-Berliinin puoleisia ikkunoita, luukkuja ja aukkoja umpeen.
Ida Siekmann päätti toimia. Varhain tiistaiaamuna 22. elokuuta 1961 hän heitti peittonsa, patjansa ja muita tavaroitaan ikkunasta alas kadulle.
Sitten hän hyppäsi itse.
Länsiberliiniläiset palomiehet eivät ehtineet avata hyppylakanaa kunnolla. Siekmann iskeytyi katukiveykseen ja loukkaantui vakavasti.
Ehkä hän oli pelännyt itäsaksalaisten sotilaiden huomaavan paon ja estävän sen. Ehkä hän oli siksi hypännyt liian hätäisesti. Sitä on vaikea tietää.
Siekmann kuoli matkalla länsiberliiniläiseen sairaalaan vain päivää ennen 59. syntymäpäiväänsä. Häntä pidetään Berliinin muurin ensimmäisenä uhrina.
Tapaus nostatti voimakasta protestimielialaa Länsi-Berliinin puolella.
Berliinin muuri jakoi Saksan pääkaupunkia lopulta elokuusta 1961 marraskuuhun 1989. Sinä aikana se vaati kaikkiaan noin 140 ihmisen hengen, kun lukemattomat itäsaksalaiset yrittivät paeta länteen.