Trumpin hallinto irtisanoi vahingossa satoja ydinaseista vastanneita työntekijöitä – yrittää nyt palkata heitä takaisin
Trumpin hallinto irtisanoi torstaina yli 300 työntekijää maan ydinaseita hallinnoivasta virastosta (NNSA), kertovat muun muassa CNN, NBC ja BBC.
Irtisanomiset olivat osa laajempia energiaministeriön hallinnonalan irtisanomisia. CNN:n lähteiden mukaan Trumpin hallinnon virkamiehet eivät näyttäneet tietävän viraston tehtäviä, joihin kuuluu ydinaseiden suunnittelu, rakentaminen ja valvonta.
Erottuihin työntekijöihin kuului NNSA:n henkilökuntaa, joka on paikalla ydinaseita rakentavissa tiloissa. He valvovat ydinaseita rakentavia urakoitsijoita ja tarkastavat rakennettuja aseita.
Potkut saaneiden työntekijöiden joukossa oli myös NNSA:n päämajan työntekijöitä, jotka kirjoittavat vaatimuksia ja ohjeita ydinaseita rakentaville urakoitsijoille.
CNN:n haastattelema lähde kertoo uskovansa, että työntekijät erotettiin, koska ”kukaan ei ole käyttänyt aikaa ymmärtääkseen, mitä teemme, ja työmme tärkeyttä kansakunnan kansalliselle turvallisuudelle”.
Eräät kongressiedustajat ovat CNN:n mukaan ilmaisseet huolensa NNSA:n leikkauksista energiaministeri Chris Wrightille.
− Kongressi panikoi, koska näyttää siltä, ettei ministeriö todellakaan ymmärtänyt NNSA:n valvovan ydinvarastoja. Ydinpelote on Amerikan turvallisuuden ja vakauden selkäranka − piste. Sen, että tuon pelotteen ylläpitoon pistellään pieniäkin reikiä, pitäisi olla erittäin pelottavaa, eräs lähde sanoo CNN:lle.
Trumpin hallinto on sittemmin pyrkinyt peruuttamaan irtisanomiset, mutta sillä on ollut vaikeuksia tavoittaa potkut saaneita työntekijöitä, joiden työsähköpostit ehdittiin jo sulkea.
NNSA:lla on yhteensä 1 800 työntekijää toimipisteissä ympäri maata. CNN:n lähteiden mukaan irtisanomisilta säästettiin ainoastaan ydinaseiden kuljetuksessa työskentelevät henkilöt.
Sen lisäksi, että NNSA valvoo Yhdysvaltojen ydinaseita, se auttaa turvaamaan ydinmateriaalin säilytystä muuallakin. Lähteiden mukaan kyse on kriittisestä tehtävästä. NNSA muun muassa ylläpitää Ukrainassa antureita, jotka auttavat jäljittämään ydinriskejä.
Energiaministeriön tiedottaja kiisti CNN:lle potkujen kohdistuneen yli 300 henkilöön. Ministeriön mukaan irtisanottuja oli alle 50 ja heillä oli lähinnä ”hallinnollisia tehtäviä”.