STT Ukrainassa: "En halua lasteni puhuvan venäjää" – venäjänkielinen Vjatsheslav, 28, puolustaa Mykolajivia lennokkien avulla
Ukrainan sodassa äidinkieli ja identiteetti muuttuivat taistelukentiksi, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin käytti hyökkäyssotansa yhtenä verukkeena Ukrainan venäjänkielisten asemaa. Venäjä on esiintynyt kaikkien venäjänkielisten etujen puolustajina.
– Se on hevonpaskaa, sanoo Mykolajivissa vierailevalle STT:lle Ukrainan armeijan aliluutnantti Vjatsheslav, 28, joka on äidinkieleltään venäjänkielinen.
Samanlaista halveksuntaa Venäjän virallista retoriikkaa kohtaan kuulee nykyään monen venäjänkielisen ukrainalaisen suusta. Venäjän hyökkäyssodasta ovat kärsineet eniten ihmiset Ukrainan itä- ja eteläosissa, jotka ovat myös maan venäjänkielisimpiä alueita.
Nähtäväksi jää, kuihtuuko venäjän asema Ukrainan idässä ja etelässä juuri Putinin tekojen seurauksena. Ainakaan Vjatsheslav ei enää aio antaa äidinkieltänsä perintönä omalle jälkikasvulleen.
– Venäjä on äidinkieleni ja vanhempieni kieli, mutta en halua, että tulevat lapseni enää puhuvat venäjää. En halua aiheuttaa heille enää ongelmia. Se, että minä puhun venäjää, on minun sukupolveni ongelma, Vjatsheslav sanoo.
Vjatsheslavin mukaan Venäjä on käyttänyt kielikysymystä ukrainalaisten manipuloimiseen ja jakamiseen kahteen leiriin, ja ongelmia ovat aiheuttaneet ”idiootit” molemmissa leireissä.
– Minullekin on länkytetty, että miksi puhun venäjää, kun olen ukrainalainen. Siihen sanon, että olen ukrainalainen ja puhun venäjää, ja olen täällä Mykolajivissa, jossa yritän auttaa. Olen täällä ja taistelen, mitä sinä teet?, Vjatsheslav sanoo vastailevansa tällaisiin kommentteihin.
Poikkipuolisia kommentteja venäjän puhumisesta hän on kuitenkin kuullut vain kaukana rintamalta olevilta ukrainalaisilta.
– Jos olet täällä taistelijoiden kanssa, kukaan ei puhu sellaista. Ei heillä ole aikaa sellaiselle, heillä on aikaa vain taistella ja ratkaista ongelmia.
Vjatsheslav kertoo uskovansa, että kahden sukupolven sisällä enää vain 10–20 prosenttia ukrainalaisista on venäjänkielisiä. Viime vuosikymmenet venäjää äidinkielenään on puhunut noin kolmasosa väestöstä.
Venäjänkielinen ukrainalaisupseeri toimi oppaana STT:n kiertäessä Mykolajivin venäläisiskuissa tuhottuja taloja lokakuun alussa. Vjatsheslavin kotikaupunki Mykolajiv on ollut iskujen kohteena lähes jokaisena sodan päivänä helmikuun lopusta lähtien. Iskuja on osunut Vjatsheslavin asuintalon naapuriin.
– Täällä ei ollut mitään sotilaallista. Kaksi tai kolme ihmistä kuoli. He nukkuivat, koska oli aamu. En tuntenut heitä henkilökohtaisesti, mutta vihannesmyyjät, joilta vanhempani ostivat vihanneksia, tunsivat ne ihmiset, sotilas sanoo naapuritalon tuhoja näyttäessään.
Iskun paineaallosta paukahtivat rikki Vjatsheslavin asunnon parvekkeen ikkunat. Niiden vaihtaminen saa odottaa parempia aikoja ja vapaa-aikaa, jota ei sotaa käyvän kaupungin puolustajalla juuri ole.
Lokakuussa pian STT:n vierailun jälkeen ukrainalaiskaupungit ympäri maata saivat jälleen maistaa pelkoa, joka on ollut jokapäiväistä arkea Mykolajivissa ja muissa rintamakaupungeissa. Kertshinsalmen sillan räjähdyksen jälkeen Venäjä ampui kymmeniä ohjuksia muun muassa Kiovaan ja Lviviin, jotka olivat saaneet olla rauhassa viime kuukaudet.
Putin kertoi määräämiensä iskujen kohdistuneen Ukrainan infrastruktuuriin ja päätäntäkeskuksiin, mutta tulosten perusteella kohteina olivat myös aamuasioillaan liikkuneet ukrainalaissiviilit. Ukrainan pelastusviranomaiset kertoivat tiistaina, että maanantain iskuissa kuoli 19 ihmistä ja yli sata haavoittui, kertoi Guardian.
Venäläisten sodankäynnin tapojen kyynisyys ja iskujen sotilaallinen tarpeettomuus olivat turruttaneet Mykolajivin puolustajat jo kauan ennen maanantain iskuja.
– Eivät venäläiset tähtää. He ajattelevat, että osuu mihin osuu, siellä on ukrainalaisia sotilaita. Eivät he ajattele, he vain yrittävät terrorisoida ihmisiä. En minä ymmärrä sitä, Vjatsheslav puuskahtaa kaupungin keskuspuistoon ohjuksella aiemmin ammutun valtavan montun äärellä.
Puistoon ammuttu ohjus oli tiettävästi mallia S-300, joka on tarkoitettu ilmatorjuntaohjukseksi. Koska venäläisillä on näitä ohjuksia varastoissaan valtavat määrät, niitä on käytetty paljon ukrainalaiskaupunkien moukaroimiseen kalliimpien tarkkuusohjusten sijasta.
Maahan ammuttuna ilmatorjuntaohjus on epätarkka, mutta kun tavoitteena on pelottelu, ei tarkkuudella ole niin väliä. Ukrainan multiin ammutaan nyt vanhaa asevarastoa, jota kerrytettiin kylmän sodan aikana Venäjän ja Ukrainan ollessa vielä yhteistä Neuvostoliittoa.
– Neuvostoliitto oli hullu, kun se tuotti niin paljon aseita. (Venäläiset) yhä taistelevat vanhoilla aseilla. En ymmärrä, miksi he eivät tuottaneet asioita ihmisille, Vjatsheslav sanoo.
Yksi Vjatsheslavin STT:lle esittelemistä tuoreeltaan tuhotuista taloista Mykolajivissa oli 3D-tulostintavaran valmistukseen käytetty toimistorakennus, jossa työskenteli eräs hänen ystävistään.
– En tiedä miksi (venäläiset) ampuvat toimistoihin. Ei täällä ollut sotilaita, tämä oli siviilikohde. Luojan kiitos kukaan ei kuollut, he ampuivat yöllä. Ystävämme oli sisällä, mutta kuin ihmeen kautta hän selvisi ehjin nahoin.
Siinä missä Venäjä on yrittänyt lannistaa Ukrainaa ampumalla maahan kaiken mahdollisen vanhoista asevarastoistaan, pienemmillä resursseilla pelaava Ukraina joutuu miettimään tarkemmin, miten aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa venäläisjoukkoihin mahdollisimman halvalla.
Tässä peliin tulee Vjatsheslavin varsinainen päivätyö armeijassa, nimittäin UAV:t eli miehittämättömät ilma-alukset ja droonit. Aliluutnantti tukee Mykolajivissa toimivaa lennokkityöpajaa, jossa sotilaat ja vapaaehtoiset rakentavat uusia lennokkeja sotatantereelle. Työpajan toimintaa on tuettu Heroes Ukraine -säätiön kautta.
Työpajan muita työntekijöitä ei saa turvallisuussyistä kuvata, ja Vjatsheslav esiintyykin hankkeen ainoina kasvoina julkisuudessa.
Lennokit ovat herättäneet toivoa ja kylväneet kauhua Ukrainan sodan molemmilla puolilla. Sodan alussa paljon mediahuomiota saivat Ukrainan Turkilta ostamat Bayraktar-lennokit, jotka hävittivät venäläisyksiköitä näiden rynnätessä kohti Kiovaa.
Vjatsheslavin mukaan Bayraktar on hyvä laite, mutta niitä ei ole Ukrainalla tarpeeksi. Sama lennokkipula toisaalta koskee myös venäläisiä.
– Myös venäläisillä on hyvää teknologiaa, mutta he eivät voi tuottaa sitä tarpeeksi, Vjatsheslav kertoo.
Viime aikoina huomiota on herättänyt Venäjän Iranilta hankkima Shahed-136-tyypin kamikazelennokki, jolla on tehty iskuja erityisesti Odessan satamakaupunkiin. Ukrainalaiset ovat antaneet vekottimelle lempinimen ”skootteri”, koska lennokin polttomoottori pitää kovaa skootterimaista ääntä.
– Iranilainen drooni on yksinkertainen ja tehokas, mutta niitä ei ole rakennettu tarpeeksi, jotta niillä olisi vaikutusta, Vjatsheslav sanoo.
Mykolajivin työpajalla pyritään tuottamaan mahdollisimman halpoja ja helposti rakennettavia lennokkeja. STT:n vieraillessa työn alla oli kookas vaahtomuovista rakennettu siivekäs lennokki. Polttoaineen sijasta sen moottori käy sähköllä. Lennokin on määrä kyetä lentämään kymmenien kilometrien matka ennen kranaatin pudottamista kohteeseensa.
Myös kaupan hyllyltä ostettavat siviilidroonit soveltuvat joiltain osin sotilastehtäviin. Kokeiluja on tehty esimerkiksi nopeasti lentävillä kilpadrooneilla, joihin voi kiinnittää pienen räjähteen ja siten tehdä niistä kamikazelennokin, jolla voi vaurioittaa vihollisen ajoneuvoa.
Mykolajivin kaupungin sotaa edeltäneestä vajaasta puolesta miljoonasta asukkaasta yli puolet on paennut kaupungista, ja jäljellä olevat joutuvat elämään päivittäisten iskujen pelossa. Kun Vjatsheslavilta kysyy, miten hän elää pelon kanssa, aliupseeri naurahtaa ennen vastaustaan.
– Minun tyttöystäväni elää Lvivissä, ja minäkin voisin halutessani olla siellä, ei se tuottaisi ongelmia. Mutta enpä tiedä, se on ikään kuin miehenä olemisen tunne, että sinun täytyy tehdä tämä. Teet mitä isäsi tai isoisäsi tekisi, koska kyse on maastasi.
Vjatsheslav kertoo käyneensä Ukrainan reserviupseerikoulutuksen ja tietää osan entisistä luokkatovereistaan keksineen keinot lähteä maasta välttääkseen sodan. Hän ei syyllistä näitä miehiä, mutta kertoo, ettei itse voisi elää sellaisen päätöksen kanssa.
– En voisi elää sen kanssa, että jätin kotimaani, että jätin kaiken tänne. Se on minun näkökulmani, minun elämäntapani. En tiedä, miten muuten sitä kuvailla. Jos olet mies, ymmärrät sen. On velvollisuuteni olla täällä ja taistella.
Vjatsheslavin mukaan rintaman lähellä ihminen elää hetken kerrallaan ja sopivassa mielentilassa edes pommitukset eivät häiritse.
– Kuinka nukkua täällä? Siihen tottuu. Elän yksi päivä kerrallaan, kaikki täällä elävät yhden päivän kerrallaan. Vaikka emmehän me ole rintamalla, istumme vain lähellä rintamaa. Ne jätkät rintamalla, he elävät todella vain päivä kerrallaan.
————
Vjatsheslav esiintyy julkisuudessa turvallisuussyistä pelkällä etunimellään. Monien ukrainalaissotilaiden tapaan hän käyttää myös erillistä taistelunimeä, joka hänellä on ”Tesha”.