Selvitys ennustaa haastavia aikoja uusille maakunnille: Säästöjä tai lisätuloja löydettävä 2,8 miljardin edestä
Uudet maakunnat joutuvat etsimään säästöjä tai lisätuloja yhteensä 2,8 miljardin euron verran, kun muun muassa sote-kustannukset lankeavat niiden hoidettavaksi vuoden 2019 alusta.
Arvion esittävät Perlacon-yhtiön tutkijat, jotka selvittivät asiaa maakuntaliittojen toimeksiannosta.
Sote- ja maakuntauudistuksissa kaavaillaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun antamista 18 uudelle maakunnalle.
Arvioitu 2,8 miljardia liippaa hallituksen esittämää 3 miljardin tavoitetta kustannusten kasvun hillitsemiselle.
Tutkijoiden mukaan sopeutuspaine johtuu väestön ikääntymisestä ja asukasluvun kasvusta.
Kaikki maakunnat joutuvat sopeuttamaan.
– Sopeutumistavoite on mahdollista saavuttaa, mutta maakuntien on toimittava heti alussa oikealla ja sopeutuvalla kasvu-uralla, sanoo Eero Laesterä Perlaconista.