Saksalta 200 miljoonaa euroa lisää Ukrainan jälleenrakennukseen
Saksa lupaa Ukrainalle 200 miljoonaa euroa lisätukea maan koulutuksen, terveydenhuoltojärjestelmän ja juomavesihuollon kunnostamiseen sekä kaupunkien jälleenrakentamiseen. Asiasta kertoo muun muassa Guardian saksalaisen DPA-uutistoimiston tietoihin viitaten.
Tuen Ukrainalle lupasi Saksan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen ministeriön valtiosihteeri Jochen Flasbarth. Kiovassa vieraillessaan hän korosti Ukrainan talouden avainsektoreiden, kuten maatalouden, tukemisen tärkeyttä.
Aiemmin tässä kuussa Saksa julkisti noin miljardin euron tukipaketin Ukrainalle.
Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja neljä haavoittunut Venäjän tykistö- ja ilmaiskuissa Ukrainan itä- ja eteläosiin eilen ja tänään, Ukrainan viranomaiset kertovat. Heidän mukaansa kuolonuhrit tulivat erillisissä iskuissa Hersonissa, Kryvyi Rihissä ja Nikopolissa. Lisäksi ihmisiä haavoittui myös Kupjanskissa Harkovan alueella ja Avdijivkassa Donetskin alueella.
Taistelut Avdijivkan seudulla ovat kiihtyneet viime viikkoina, kun Venäjä yrittää valloittaa Avdijivkan kaupunkia.