Puolustusministeri Kaikkonen Afganistan-operaatiosta: "Ei varmaa, miten käy"

Kriisinhallinta

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvioi eduskunnassa Suomen Afganistan-operaation jatkoa, kun eduskunta käsitteli valtion budjettia ensi vuodelle.

– Ei ole varmaa, miten Afganistan-operaatiossa käy. On mahdollista, että siellä tilanne muuttuu ensi vuoden aikana, puolustusministeri muotoili.

SDP:n Erkki Tuomiojalle Kaikkonen vakuutti, että Suomi pyrkii säilyttämään nykyisen kriisinhallinnan tason myös tulevaisuudessa.

– Selvitämme muita mahdollisuuksia. Tarkoituksena on ylläpitää nykyinen tasomme. Esimerkiksi Afrikkaan on meiltä aika paljon kysyntää, mutta tämä kaikki on vielä täysin avoinna tässä vaiheessa.

Kaikkonen kertoi sunnuntaina Lännen Median haastattelussa, että Afganistanissa palveleva noin 60 suomalaissotilaan joukko saatetaan kotiuttaa ensi vuonna.

Puolustusministerin mukaan operaatio voi päättyä suomalaisten osalta jo ensi keväänä.

Kaikkosen lausunnot ovat herättäneet kysymyksiä Suomen sitoutuneisuudesta Afganistanin operaatioon.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat näki torstain pääkirjoituksessaan, että rauhanturvaoperaatioista voi vetäytyä vasta, kun ne päättyvät.