"Pinta-iivana" hämmästytti Päijänteen mökkiläisiä 60 kesää sitten – kantosiipialus Tehi oli taloudellinen floppi, mutta ihmealus muistetaan yhä
Kesällä 1962 Päijänteen selille ja salmille ilmestyi hurjaa kyytiä etenevä tekniikan ihme.
Lahden ja Jyväskylän kaupungit olivat keksineet tilata turismin virkistämiseksi Neuvosto-Ukrainasta Raketa-luokan kantosiipialuksen, joka kastettiin Päijänteen suurimman selän mukaan Tehiksi. Päijänteen asukkailta ja mökkiläisiltä alus sai alkuperäänsä viittaavan lempinimen ”Pinta-iivana”.
Tehistä odotettiin kovan luokan vetonaulaa, kun kotimaan matkailu eli kulta-aikaa ihmisten varallisuuden kasvaessa. Nopea kantosiipialus pudottikin parissa vuodessa pelistä pois vanhat Suomi- ja Jyväskylä-matkustajahöyrylaivat.
Tehin nopeus olikin Suomessa ennen kokematonta. Alus pyyhälsi päivän aikana kaksi edestakaista matkaa Lahden ja Jyväskylän välillä yli 30 solmun nopeudella – jos tekniikka kesti.
Aina ei kestänyt. Neuvostoliiton isojen jokien liikenteeseen tehty alus oli lujilla Päijänteellä, jossa aallokko saattaa olla välillä kovaakin. Aallokossa ryskiminen teki matkanteosta meluisaa ja epämukavaa.
– Kovemmalla tuulella oli aina ongelmia. Se hakkasi, kun kantosiivet olivat tasaiset. Korkeammassa aallokossa siipien alta loppui vesi, jolloin alus jysähti alaspäin. Se piti kamalan metelin ja paukkeen, jämsäläinen sisävesilaivojen pitkän linjan asiantuntija Hannu Koskinen muisteli Helsingin Sanomille vuonna 2019.
Kertoman mukaan laivan mukana muutamaksi viikoksi tullut venäläinen kapteeni oli jo heti alkuun sanonut, ettei ”tämä kauan tällaista menoa kestä”.
Jo ensimmäisen kesän heinäkuussa aluksen alkuperäiskone, neuvostoliittolainen 1300 hevosvoiman V-12 meridiesel simahti. Kun ongelmat toistuivat, alukseen vaihdettiin vastaava italialainen 1050 hevosvoiman Iveco-diesel.
Isojen moottoreiden aikaan polttoöljyä kului yli 100 litraa tunnissa, sillä kantosiipialusta ajetaan niin sanotusti ”urku auki”.
Konevaihdoskaan ei tuonut ratkaisua ongelmiin. Teho ei tahtonut riittää aluksen nousuun siivilleen, jos siihen nousi yli 50 matkustajaa tai iso eläkeläisryhmä matkatavaroineen. Liian kireiksi viritetyistä aikatauluista jäätiin ja matkatavaroita jouduttiin kuljettamaan erikseen autolla. Kustannukset kasvoivat ja mainehaittaa tuli.
Vuoroja oli aluksi kaksi suuntaansa. Tehi lähti Jyväskylästä 7.30 ja uudelleen iltapäivällä. Alkuvuosina reittiä ajettiin vielä syksylläkin, yhdellä menopaluulla, mutta siitä luovuttiin kannattamattomana.
Tehiin noustiin kuin lentokoneeseen. Joidenkin tietojen mukaan alus pyyhälsi alkuvaiheessa Lahteen Jyväskylästä kahdessa ja puolessa tunnissa, toisten tietojen mukaan kolme tuntiakaan ei riittänyt.
Matkustusmukavuus jätti hieman toivomisen varaa, sillä kovassa vauhdissa aluksen perän ulkokannella ei saanut olla. Myös penkit olivat melko alhaalla ja ulos näki lähinnä taivasta. Sittemmin lattiaa korotettiin.
Halvan öljyn aikaan Tehin matkaliput eivät kuitenkaan maksaneet kohtuuttomia ja nopea kyyti teki laivasta kilpailukykyisen myös hyötyliikenteessä. Lopulta risteilybisnes Lahden ja Jyväskylän välillä kaatui kuitenkin mahdottomiin kustannuksiinsa vuonna 1982.
Päijänteen reittiliikenteen loputtua Tehin kantosiivet poistettiin ja alukseen vaihdettiin pienempi ja taloudellisempi dieselmoottori. Ulkoasukaan ei ole enää entisellään, sillä alkuperäinen sulavalinjainen ohjaamo on vaihdettu suurempaan, kömpelön näköiseen viritykseen.
Suvi-Tuuliksi uudelleen nimetty alus on yhä olemassa ja se on toiminut risteilyliikenteessä muun muassa Säkylässä ja Tuusniemellä. Viime vuodet se on risteillyt merelle Porvoosta käsin.
Lähteinä mm. Säynätsalo.net -sivusto ja HS