Orpon hallitus lihottaa pelastuskoulutusta Helsingissä, Kuopion tilanne ahdistaa keskustaa – "Signaali on täysin väärä"
Kuopion Pelastusopiston tulevaisuus huolettaa keskustan itäsuomalaisia kansanedustajia.
Hallituksen päätös lisätä Helsingissä suoritettavan pelastajakoulutuksen rahoitusta miljoonalla ei jäänyt keskustalaisilta huomiotta eduskunnan keskustelussa valtion ensi vuoden talousarvion täydentämisestä.
Keskustan Hannu Hoskonen sanoi olevansa Kuopion Pelastusopiston tilanteesta äärimmäisen huolissaan.
– Suomessa on vain yksi valtakunnallinen pelastusopisto, ja se on Kuopiossa. Se olisi paljon halvemmalla paikalla, siellä on valmius ottaa vaikka kuinka paljon oppilaita lisää.
Hoskosen mielestä signaali, jonka maan hallitus antaa Kuopion suuntaan, on äärimmäisen huolestuttava ja täysin väärä.
Keskustan Hanna Räsänen huomautti Hoskosen tavoin, että Kuopioon saataisiin hakijoita vaikka kuinka paljon. Rahoitusta kuitenkin puuttuu.
– Ja nytkin aivan viime metreille asti siellä odotettiin ja toivottiin, josko tästä salista tulisi nyt näinä päivinä sitä lisärahoitusta, mutta sitä ei näytä tulevan. Valtion budjetilla tätä ei voi kyllä perustella, koska Helsingissä kouluttaminen on lähes tuplasti kalliimpaa kuin Kuopiossa kouluttaminen.
![](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2023/11/LK_LKLAPH20231115145002Y072_SXFP09EJ4-1024x647.jpg)
RKP:n Otto Andersson toivoi, ettei salissa luotaisi turhaan vastakkainasettelua Helsingin ja Kuopion välille.
– Suomen kokoisessa maassa on tarvetta ja tilaa kahdelle koulutukselle näin tärkeällä alalla, ja haluan kiittää hallitusta siitä linjasta, mikä on valittu.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) vakuutti, että hallitus huolehtii sekä Kuopion että Helsingin pelastajakoulutuksesta.
– En lainkaan näe, että nämä kaksi kaupunkia kilpailevat keskenään tai että kyseessä on aluepoliittinen päätös, vaan kyllä näen, että tämänkokoisessa maassa tällaisen pelastajatarpeen ja -pulan vallitessa me todellakin tarvitsemme nämä kaksi kaupunkia kouluttamaan ammattilaisia, Purra totesi.