Opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa perussuomalaisten ajatuspajan julkaisun syyniinsä
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ilmoittaa Twitterissä, että opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa selvittääkseen perussuomalaisten ajatuspajan julkaisua ja tutkii, onko se ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa.
Suomen Perusta saa valtion tukea toimintaansa. Se julkaisi maanantaina Jukka Hankamäen kirjoittaman julkaisun Totuus kiihottaa.
Kummastusta on herättänyt julkaisun osuus nimeltä Naisten tyrannia ja seksuaalisuuden sosialisointi.
Hankamäki arvioi muun muassa, että jotkut suomalaisten miesten hyljeksimiksi joutuneet suomalaiset naiset ovat ”halunneet kostaa suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa”.
Kosonen toteaa, että yleisavustuksen saajan yhtenä velvollisuutena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Avustuksen saajilta voidaan pyytää selvityksiä avustuksen käytöstä, ja rahoja voidaan periä takaisin, jos avustuskriteerit eivät täyty. Nämä päätökset tehdään virkatyönä, eikä ministeri osallistu niihin.
– Vaikuttaa kuitenkin selvältä jo nyt, että mainittu julkaisu ei tätä velvollisuutta täytä, Kosonen toteaa tviitissä.
– Haluan omalta osaltani kuitenkin todeta tämän hyvin selvästi: näkemäni otteet julkaisusta ovat julmia ja huolestuttavia sekä kaukana omasta ihmiskuvastani.