Orpo kiistää Garden Helsinkiin liittyvän korruptiota: "Nämä olivat hallituksen yhteisiä päätöksiä"
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että kokoomus toi Garden Helsinki -areenahankkeen mukaan hallituksen puoliväliriihen neuvotteluihin yhtenä tavoitteenaan.
Hän sanoi, ettei ole osallistunut esityksen valmisteluun. Hänen mukaansa asiassa ei ole syytä epäillä korruptiota.
– Nämä puheet, että joku muu olisi vaikuttanut, eivät pidä paikkaansa. Nämä olivat hallituksen yhteisiä päätöksiä, Orpo sanoi Valtionneuvoston linnan sisäpihalla tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Orpo sanoi kuitenkin olleensa tietoinen, että Garden Helsinkiä koskeva esitys oli mukana puolueen niin sanotussa neuvottelukorissa.
Hankkeen 35 miljoonan euron valtiontuki on saanut arvostelua siitä, ettei sen perusteluja tai valmisteluketjua ole tuotu julkisuuteen. Kyseessä on ehdollinen tuki, ja valtionavustuspäätös asiasta tehdään myöhemmin.
Asiasta on tehty Ilta-Sanomien mukaan oikeuskanslerinvirastoon ainakin seitsemän kantelua. Valitukset ovat saapuneet virastoon 25.–30. kesäkuuta.
Ehdollisesta tuesta hankkeelle on päätetty hallituksen puoliväliriihessä keväällä.
Mediatilaisuudessa Orpo kiisti, että päätökseen Garden Helsingistä liittyisi minkäänlaista palvelusta kokoomuksen vaalirahoittajille. Orpo myös sanoi, ettei hän ole koskaan ole puhunut Garden Helsingin hankeyhtiön hallituksen puheenjohtajan Jan Vapaavuoren kanssa hankkeen sisällöstä tai suunnitelmista.
Myös Vapaavuori kiisti aiemmin Helsingin Sanomille neuvotelleensa asiasta Orpon kanssa.
Lehti kertoo Garden Helsingin olevan rakennusyhtiö SRV:n hanke. Yhtiön johtaja Ilpo Kokkila tunnetaan kokoomuksen vaalirahoittajana.
Kokoomuspoliitikkona tunnettu Vapaavuori toimi Helsingin pormestarina vuosina 2017–2021. Oppositiopuolueista on viime päivinä epäilty, olisiko Vapaavuori voinut sopia hallihankkeen saamasta valtiontuesta suoraan samasta puolueesta tutun pääministerin kanssa.
Garden Helsinkiä koskeva valmisteluvastuu on opetus- ja kulttuuriministeriössä, jossa valtionavustuksen tarkemmat kriteerit ja ehdot valmistellaan. Valtionavustuspäätös tehdään myöhemmin, kun selviää, että hanke täyttää kaikki sille asetetut ehdot.
Garden Helsinkiä on valmisteltu jo vuodesta 2008. Suunnitelmien mukaan uusi tapahtuma-areena rakennettaisiin Helsingin Töölöön.