MTV: Saarikko tyrmää ajatukset energian ja liikkumisen hinnankorotuksista – "Suomalaisten pitää pärjätä"
Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko korostaa, ettei liikkumisen kustannuksia tai energian hintaa nostavia päätöksiä voi tehdä, kertoo MTV.
– En pidä niitä perusteltuina.
Hallituksella on kevään aikana edessään neuvotteluja ilmastosta, menokehyksistä ja työllisyydestä. Saarikko korostaa, että vaikuttavia ilmastopäätöksiä on jo tehty, eikä ilmastopolitiikan varjolla pidä turhaan käydä tavallisen kansalaisen kukkarolla.
Esimerkiksi työssäkäyvien suomalaisten liikkumiskustannukset ovat olleet Saarikon mukaan huolettavalla tavalla kasvussa, MTV kirjoittaa.
– Keskustan osalta veronkorotukset energiaan ja liikkumiseen on jo tehty – niitä ei ole luvassa.
Päätöksiä ei Saarikon mukaan pidä tehdä tyhjiössä, vaan hallituksen tulee ottaa myös ilmastoneuvotteluissa huomioon suomalaisten sietokykyä.
Suomalaisten pitää pärjätä, Saarikko kiteyttää.
– Meillä on huoli suomalaisten sähkölaskuista ja lämmityskustannuksista. Tämä ilmiö on nyt valloillaan eri puolilla Eurooppaa.