Marin: "Perussuomalaiset hyvin kaukana SDP:stä, yhteistyötä keskustan kanssa jatkettaisiin mielellään" – Saarikko osin samaa mieltä
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan perussuomalaiset on suurista puolueista SDP:stä kauimpana EU-kysymyksissä. Hän sanoi myös, että SDP:n ja perussuomalaisten ajattelu on hyvin kaukana toisistaan monilla alueilla.
Marin totesi, että on vaikea nähdä häntä ja perussuomalaisten puheenjohtajaa Riikka Purraa neuvottelemassa kovin hyvähenkisesti EU-kysymyksistä yhdessä.
Marin kommentoi asiaa perjantaina Eurooppa-foorumin pääministeritentissä, jossa suurten puolueiden puheenjohtajia pyydettiin laittamaan muut puolueet EU-poliittiseen paremmuusjärjestykseen tulevaa hallituskokoonpanoa ajatellen.
Sen sijaan keskustan kanssa yhteistyö on Marinin mukaan sujunut nykyisessä hallituksessa hyvin, ja siksi hän jatkaisi sitä mielellään myös tulevaisuudessa. Myös kokoomuksen kanssa SDP löytäisi hänen mukaansa yhteistä monista kysymyksistä.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kiitteli hallitusyhteistyötä SDP:n kanssa aluekehityksen ja maatalouspolitiikan osalta. Hän sanoi, että kokoomuksen kanssa yhteistä on ajattelu kilpailukyvystä ja hyvän taloudenpidon merkityksestä.
– Perussuomalaisten suhteen linja ei ole nyt ihan kirkas. Me emme tiedä, mitä he ajattelevat, Saarikko sanoi.
Perussuomalaisten Purra kommentoi, että hallitusyhteistyössä on kyse siitä, minkälainen hallitusohjelma saadaan aikaiseksi, sillä se sisältää kompromisseja.
Vastauskierroksen aloittanut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) totesi lyhyesti, että kaikki puolueet ovat yhtä hyviä.