Maria Ohisalo Ylelle: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jalkapannat eivät toteudu

Politiikka

Sisäministerin, vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille kaavaillut jalkapannat eivät toteudu.

Ohisalo sanoi Ylen aamussa, että selvityksissä on käynyt ilmi, etteivät jalkapannat palvelisi hallitusohjelman kirjausta.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmassa asiasta lausutaan näin:

Käynnistetään lakimuutos ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että säilöönotolle ja asumisvelvollisuudelle vaihtoehtoisena vähemmän rajoittavana ja yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisempana turvaamistoimena säädetään kielteisen oleskelulupapäätöksen
saaneen henkilön tekninen valvonta.

Nilkapannat ovat aiemmin kirvoittaneet kipakkaa sanailua etenkin vihreiden ja keskustan välillä.

Ohisalon mukaan hallitus päättää kiintiöpakolaisten ottamisesta syksyn budjettiriihessä.

– Tässä tilanteessa mitä luultavammin voimme tarkastella taas ylöspäin sitä lukua (kiintiöpakolaisten määrää), Ohisalo arvioi.

Ministeri kuitenkin painottaa, että maahanmuuttopolitiikassa kaikkein suurin kysymys on se, miten Euroopan unionin järjestää yhteisen taakanjakonsa tulevaisuudessa.