Kimmo Tiilikainen Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi – viisivuotiskausi alkaa kesäkuun alussa

GTK

Valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on nimitetty Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) pääjohtajaksi. Tiilikaisen viisivuotiskausi alkaa kesäkuun alussa.

Tiilikainen toimi keskustan kansanedustajana vuosina 2003–2019. Viime vaalikaudella Tiilikainen toimi Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa ensin maa- ja metsätalousministerinä ja sitten asunto-, energia- ja ympäristöministerinä.

Viime vaaleissa Tiilikaisen ei onnistunut uusimaan kansanedustajan paikkaansa. Hän on elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.), valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) valtiosihteeri.

Koulutukseltaan Tiilikainen on maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja metsänhoitaja.

–  Tiilikaisella on monialainen johtamiskokemus ympäristö-, maankäyttö- ja luonnonvara-asioista sekä geotieteistä vastaavista ministeriöistä sekä vahva yhteiskunnallisen päätöksenteon ja toimintaprosessien tuntemus ja laajat verkostot, työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Ilona Lundström luonnehtii tiedotteessa.

GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuslaitos, ja siten virkanimityksen esittelijänä oli elinkeinoministeri Lintilä. Tiilikaisen nimitys tehtiin valtioneuvoston yleisistunnossa.

Pääjohtajan tehtävään oli yhteensä 19 hakijaa.