Riikka Pirkkalainen tyrmää Finavian esityksen lentokentistä – "Kuolinisku Suomen talouskasvua kannattelevalle maakunnalle"
Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen pitää ”järkyttävänä” sitä, että Suomen kansantalouteen vaikuttavaa lentoliikennettä pohditaan lentokenttäyhtiö Finavian kannattavuuden näkökulmasta.
– Yksittäisen valtionyhtiön annetaan käytännössä johtaa Suomen talouskehitystä ulostuloillaan, Pirkkalainen ihmettelee.
Pirkkalainen huomauttaa, että Finavia on saanut valtiolta tehtäväkseen Suomen lentokenttäverkoston ylläpitämisen ja kehittämisen. Finavian toimintaa hän pitää ”poikkeuksellisena”.
– En voi kuvitella, että Väylävirasto kävisi keskustelua siitä, miten osasta Suomen väyliä pitäisi luopua ja kärryillä tulisi mennä siellä, minne väyliä ei enää vedetä, Pirkkalainen vertaa.
Finavia esitti maanantaina, että Suomen lentoliikenne palautettaisiin markkinaehtoiseksi, jolloin maakuntalentojen ostopalveluliikenne loppuisi.
Valtio ostaa lennot Kajaaniin, Joensuuhun, Jyväskylään ja Kokkola-Pietarsaareen, sekä tukee myös lentoja Savonlinnaan ja Poriin. Finavian mukaan pienten ja vähäliikenteisten lentokenttien ylläpito tuo yhtiölle noin 20 miljoonan euron vuosittaiset tappiot.
Pirkkalainen puolestaan korostaa, lentoliikenne esimerkiksi Kajaaniin maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Reilun vuoden takaisen selvityksen mukaan Kajaanin lentoaseman vaikutusalueen lentoliikenteestä riippuvaisten yritysten vuotuinen liikevaihto on 1,7 miljardia euroa ja työpaikkoja niissä on 1 250.
Kainuu on kuullut paljon hyviä uutisia myös sen jälkeen. Googlekin suunnittelee datakeskusta Kajaaniin.
– Maakuntamme elää historiallisen hyvää taloudellista kautta. Meillä on miljarditasolla laskettavia datakeskusinvestointeja sekä investointeja sahateollisuuteen, ja myös kansainvälinen matkailu kehittyy, Pirkkalainen sanoo.
Hän tapasi tiistaina elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen, joka katselee Kainuusta kuvauspaikkoja.
– Kaikki palaa siihen, että on pidettävä huoli toimivista liikenneyhteyksistä Kainuuseen. Niitä ei saa päästää vaurioitumaan, Pirkkalainen varoittaa.
– Lentoliikenteen loppuminen romahduttaisi aluetalouden ja sitä kautta olisi erittäin haitallinen myöskin kansantaloudelle.

Maakuntakenttiä ravistelee tuplakriisi, kun ensin tuli korona ja sitten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, eivätkä matkustajamäärät ole palanneet entiselleen.
Pirkkalaisen mukaan nyt eletään kuitenkin murrosvaihetta, jossa investoinnit ja matkailu ovat täysin riippuvaisia lentoyhteyksistä.
– Olen ymmärtänyt, että maan nykyinen hallitus aivan oikein ajaa talouskasvua keinolla millä hyvänsä, ja tällä hetkellä se syntyy pohjoisesta Suomesta. Olisi aivan älytöntä, jos talouskasvun ja elinkeinoelämän tukipylvästä eli lentoliikennettä lähdettäisiin vaurioittamaan.
– Se olisi kuolinisku Suomen talouskasvua kannattelevalle maakunnalle, Pirkkalainen näkee.