Kaikkosen ja Kulmunin kampanjapäälliköt eivät niele kritiikkiä kisan laimeudesta: "Tarvitseeko lööppejä kerätä vain huomion keräämiseksi?"
Keskustan puheenjohtajakisan kampanjatiimeissä viritellään viimeisiä kikkoja. Kisaväsymystä ei vielä ole havaittavissa, ainakin mikäli kampanjapäälliköitä on uskominen.
– Innostus on kova. Toivon sanoma on saavuttanut monia lumipalloefektin tavoin, Katri Kulmunin kampanjapäällikkö Tuija Palosaari hehkuttaa.
Myös Antti Kaikkosen tiimissä painetaan täysillä. Jännitystä jo väreilee ilmassa.
– Vielä eivät yöunet ole menneet, kampanjapäällikkö Hanna Markkanen naurahtaa.
Palosaaren mukaan henki kampanjatiimissä on ollut hyvä koko kierroksen ajan. Jo seitsemän kertaa eri vaaleissa Kulmunin vankkureita vetänyt Palosaari on ollut jopa yllättynyt siitä, miten aktiivisesti ihmiset eri puolilla ovat ottaneet vastuuta.
– Koko Suomi on tässä flow´ssa mukana. Me arvostamme myös toista ehdokasta. Uskomme hyvän jakamiseen ja yhdessä tekemiseen. Niin pitää keskustaliikkeessä ollakin.
Väitteitä puheenjohtajakisan laimeudesta Palosaari ei allekirjoita.
– Onko se laimeaa, jos ihmiset tulevat sankoin joukoin keskustelemaan tilaisuuksiin? Tarvitseeko lööppejä repiä vain huomion keräämiseksi, hän kyselee.
Hänen mielestään on pelkästään myönteinen asia, että keskustalla on kaksi sitoutunutta ja hyvää ehdokasta.
Myös Markkasen mukaan puheenjohtajakierros on herätellyt keskustan kenttää vaaliapatiasta.
– Tuvat ovat olleet täynnä kaikkialla, missä on kierretty. Molempien kampanjoissa on ollut hyvä henki, kampanjapäällikkö kehuu.
Toki hän myöntää, että verrattaessa nyt käytävää puheenjohtajakisaa vaikkapa vuoden 2012 vastaavaan, meininki on erilainen. Silloin mukana olivat niin Paavo Väyrynen kuin Juha Sipiläkin.
– Samanlaista väriä ei kampanjassa nyt ole. Kevään pettymyksen jälkeen ihmiset olisivat toivoneet kunnon kisaa, enemmän ehdokkaitakin. Se on kyllä tullut esiin vaalikentillä.
Markkanen uskoo, että vaikka eroja ehdokkaiden välille on saatu raavituksi esiin hintsunlaisesti, kuulijoille on silti tilaisuuksissa muodostunut jonkinlainen käsitys ehdokkaista ja heidän painotuksistaan.
Uudeltamaalta ponnistava Kaikkonen värväsi kampanjapäällikökseen nuoren naisen Pohjois-Pohjanmaalta.
Markkanen kertoo olleensa otettu saamastaan vastuusta kampanjatiimin vetäjänä.
– On hienoa, että Antti haluaa nostaa nuoria ja tarjota meille mahdollisuuksia ja uusia kokemuksia. Taustalla on ajatus ylisukupolvisuudesta. Meillä on ollut raikas ja ehdokkaan näköinen kampanja.
Keskustan uusi puheenjohtaja valitaan lauantaina Kouvolassa. Moni kokousedustaja aprikoi edelleen kantaansa.
Perinteisesti ehdokkaiden puheilla on keskustan vaaleissa ollut iso merkitys.
– Moni on sanonut, että kuuntelee puheet ja tekee päätöksen sen perusteella, mikä fiilis siitä sydänalaan jää, Markkanen kertoo.
Palosaaren mukaan merkitystä on myös sillä, miten ehdokkaat kohtaavat ihmiset kokouspaikalla.
– Ja silläkin, millä hengellä kampanjaväki liikkuu ehdokkaan sanomaa kertomassa, hän jatkaa.
Kumpikaan kampanjapäälliköistä ei lähde arvuuttelemaan, miten Kouvolassa käy.
– Olipa lopputulos mikä hyvänsä, sen kanssa voidaan elää ja jatketaan varmasti työtä keskustan eteen, Palosaari painottaa.
– Älyttömän tasaiselta tuntuu. Loppupeleissä on kyse siitä, kumman keskustalaiset näkevät johtajakseen, Markkanen päättää.