Israelilaissiirtokuntien laajentuminen Länsirannalla kasvattaa etnisen puhdistuksen uhkaa, YK:n Guterres sanoi
Israelilaissiirtokuntien laajentaminen Länsirannalla kasvattaa etnisen puhdistuksen uhkaa, sanoi YK:n väistyvä pääsihteeri Antonio Guterres avauspuheessaan YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolla.
Guterres katsoo, että siirtokuntien laajentaminen heikentää israelilaisten ja palestiinalaisten välisen rauhan mahdollisuuksia.
Hän sanoo, että kansainvälinen yhteisö ei voi antaa kahden valtion mallin kadota silmiensä edessä.
– Väkivalta, väestön siirtäminen ja Israelin siirtokuntien laajentaminen miehitetyllä Länsirannalla tuhoavat tien rauhaan ja kasvattavat etnisen puhdistuksen uhkaa, Guterres sanoi.
YK:n uuden pääsihteerin on määrä aloittaa tehtävässä tammikuussa. Uuden pääsihteerin valinta on vielä kesken.
Guterres käsitteli useita teemoja viimeisessä korkean tason viikon puheessaan pääsihteerinä.
Hän puhui monenkeskisen maailmanjärjestyksen puolesta, YK:n turvallisuusneuvoston uudistamisesta ja sodista muun muassa Gazassa, Ukrainassa ja Sudanissa.
Hän otti kantaa ilmastonmuutokseen ja siihen, millaisen maailman vanhemmat sukupolvet ovat jättämässä nuoremmille.
– Tiedämme, etteivät fossiilisten polttoaineiden eturyhmät astu syrjään omasta tahdostaan. Vuosikymmenten ajan öljyjätit ovat kohdelleet ilmakehää avoimena viemärinä, Guterres sanoi.
Pääsihteeri peräänkuulutti, että tekoälyn supervaltojen – eli erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen – on aloitettava vuoropuhelu tekoälyn tulevaisuudesta.
– Kylmän sodan aikana strategiset kilpakumppanit ymmärsivät, että yhteisiä eksistentiaalisia riskejä on välttämätöntä hallita, hän sanoi viitaten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton yhteistyöhön kylmän sodan aikana.
– Hallituksilla, joilla on suurin tekoälyosaaminen, on myös suurin vastuu ihmiskuntaa kohtaan. Niiden on luotava kanavat vuoropuhelulle, avoimuudelle, luottamukselle ja yhteistyölle, Guterres sanoi.