Isot kaupungit haluaisivat rajoittaa potkulautayritysten määrää
Suuret kaupungit haluaisivat rajoittaa sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten määrää.
Hallituksen lakiluonnos niin sanotun mikroliikenteen sääntelemiseksi on kerännyt kritiikkiä isoilta kaupungeilta. Mikroliikenteellä tarkoitetaan muun muassa vuokrattavia sähköpotkulautoja.
Tampere ja Turku sanovat lausunnoissaan, että esitykseen pitäisi lisätä mahdollisuus rajata kunnan alueella toimivien lautavuokraajien määrää kilpailuttamalla. Myös Helsingin kaupunki nostaa lausunnossaan esiin, ettei lakiesitys mahdollista lautaoperaattoreiden kilpailuttamista.
Esitysluonnoksessa kunnille annettaisiin oikeus rajoittaa ainoastaan vuokrattavien sähköpotkulautojen kokonaismäärää.
Hallituksen esitysluonnoksen lausuntoaika päättyi perjantaina. Esityksellä säädettäisiin, että jatkossa esimerkiksi vuokrattavien sähköpotkulautojen tarjoaminen kunnan alueella edellyttäisi palvelun tarjoajalta mikroliikennelupaa. Luvan myöntäisi kunta.
Kunta voisi liittää lupaan ajoneuvojen käyttöön ja lukumääriin liittyviä ehtoja esimerkiksi liikenneturvallisuuden perusteella.
Hallituksen tavoitteena on saada lakimuutokset voimaan ensi kesään mennessä.
Esimerkiksi Helsingin kaupunki sanoo pitävänsä lautojen määrän rajoittamista välttämättömänä, mutta kaupungin mukaan yritysten kilpailuttaminen olisi hyvä lisäys.
– Operaattorien kilpailuttaminen olisi kaupungin näkökulmasta ollut hyvä lisä keinovalikoimaan hallita haittoja. Mitä enemmän tällaisia työkaluja kaupungilla olisi käytössä, sitä todennäköisemmin ongelmat voidaan ratkaista, lausunnossa sanotaan.
Tampereen lausunto on hyvin samansuuntainen.
– Parhaimmassa tapauksessa kunnat voisivat esimerkiksi hankintojen kautta säädellä operaattoreiden kokonaismäärää järkeväksi, mutta tämä ei sisälly lakiehdotukseen, lausunnossa kerrotaan.
Lisäksi Tampereen kaupunki sanoo pitävänsä ongelmallisena, ettei lakiesitykseen sisälly mahdollisuutta estää esimerkiksi sähköpotkulautojen vuokrauspalveluita kunnan alueella kokonaan, jos kunta niin haluaisi.
Turun kaupungin lausunnossa sanotaan suoraan, että jatkossa suurissa kaupungeissa pitäisi olla mahdollisuus rajoittaa operaattoreiden lukumäärä korkeintaan kolmeen.
– Lukumäärä rajoittamalla mahdollistettaisiin yrityksille parempi mahdollisuus terveeseen kilpailuun ja ansaintaan, kun sähköpotkulautojen määräkiintiö olisi kaupungissa jaettu tasan maksimissaan kolmen eikä esimerkiksi kahdeksan operaattorin kesken.
Kilpailuttamista perää lausunnossaan myös potkulautayritys Voi. Sen mukaan lautojen määrän rajoitus toimii vain yhdistettynä operaattorien määrän rajaamiseen.
Esityksellä säädettäisiin myös 0,5 promillen rajasta moottorilla varustetun polkupyörän ja kevyen sähköajoneuvon kuljettamiselle. Myös huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen kiellettäisiin.
Poliisi saisi määrätä kuljettajan kokeeseen eli esimerkiksi puhalluttaa tämän ja antaa tarvittaessa liikennevirhemaksun.
Vaikka esitysluonnos ei sisällä promillerajaa moottorittomalle eli tavalliselle tai sähköavusteiselle polkupyörälle, poliisi saisi jatkossa määrätä myös niiden kuljettajat kokeeseen. Aiemmin poliisilla ei ole ollut Suomessa oikeutta puhalluttaa polkupyöräilijää.
Ehdotettu promilleraja kerää lausunnoissa laajaa kannatusta.