HS: Hallitus harkitsee poikkeusoloja – kokous Säätytalolla käynnissä

Koronakriisi

Helsingin Sanomien lähteiden mukaan hallitus harkitsee Suomeen poikkeusoloja pahentuneen koronavirustilanteen takia.

Lehti kertoo, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti vahvisti neuvotteluihin mennessään, että poikkeusoloja joudutaan pohtimaan. Ensin pitäisi kuitenkin tutkia lievempiä toimia, oikeuskansleri katsoo.

Kynnys poikkeusolojen toteamiselle on korkea, mutta pahentunut tautitilanne ja liikkeellä oleva aiempaa tarttuvampi virus voi antaa tähän aihetta.

HS kertoo, että hallitus pohtii myös ravintolarajoituksia. Ravintolatoiminnan rajoituksista ja poikkeusolojen toteamisesta ei HS:n tietojen mukaan ole vielä täyttä yksimielisyyttä hallituksessa.

Yksi esillä ollut vaihtoehto on lehden mukaan ollut se, että lakia majoitus- ja ravitsemistoiminnasta tai tartuntatautilakia muutettaisiin ilman, että valmiuslain mukaisia poikkeusoloja jouduttaisiin toteamaan.

Alun alkujaan on ollut tiedossa, että hallitus esittäisi siirtymistä päivitetyn koronastrategian toiselle tasolle. Tämä tarkoittaisi tiukennuksia, mutta ei vielä poikkeusoloja.

Poikkeusolot voisivat vaarantaa kuntavaalit, HS kirjoittaa. Lähtökohtaisesti vaalit on haluttu toteuttaa normaalissa aikataulussa, mutta terveysturvallisin erityistoimin.

Hallitus on kokoontunut Säätytalolle kello 17.30 alkaen neuvottelemaan tulevista toimenpiteistä.