OP Pohjola ennakoi Suomelle tasaista kahden prosentin kasvutahtia tälle ja ensi vuodelle
OP Pohjolan ekonomistit ennakoivat, että Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna kahden prosentin tahtia. Vienti on ollut vahvassa vedossa jo muutaman vuoden ajan ja kova tahti jatkuu. OP odottaa, että viennin suhde kansantuotteeseen nousee vuoteen 2028 mennessä korkeimmalle tasolleen viiteen vuosikymmeneen.
Suomen talous kasvoi tämän vuoden toisella neljänneksellä 1,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tahti näyttää piristyneen yli kahteen prosenttiin kolmannella neljänneksellä.
– Kesän jälkeen taloudesta on tullut hyviä ja huonoja uutisia. Öljy on kallistunut ja korot nousseet. Talouskasvu on silti vahvistunut, sanoi OP Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.
OP arvioi, että inflaatio hidastuu energian hinnan laskiessa. Työmarkkinat alkavat elpyä ensi vuonna, mutta työttömyys pysyy silti verrattain korkealla tasolla.