EK:n kysely povaa maaseudun yrityksille vaikeaa vuotta – raaka-aineiden ja energian kallistuminen ajaa säästöihin
Alkaneesta vuodesta ennakoidaan maaseudun työnantajayrityksille hyvin vaikeaa, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tekemästä kyselystä.
Useimmat yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa raaka-aineiden ja energian kallistumisen takia, EK kertoo.
Kyselyn mukaan 95 prosenttia maaseudun yrityksistä aikoo tehdä kustannussäästöjä. Yrityksistä 61 prosenttia arvioi toteuttavansa niitä varmuudella ja 34 prosenttia pitää säästötoimia mahdollisina.
EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen on huolissaan yrittäjien jaksamisesta. Hänen mukaansa vuodesta uhkaa tulla lohduton monelle yrittäjälle.
– Peräkkäiset kriisit ovat koetelleet maaseudun yrityksiä ja heikentäneet niiden jatkuvuusnäkymiä. Tähän saakka on sinnitelty yrittäjien sitkeydellä ja viimeisiä taloudellisia puskureita hyödyntäen. Nyt monella on kuitenkin kaikki keinot käytetty, Huovinen sanoo tiedotteessa.
Kyselystä ilmenee, että raaka-aineiden ja energian hintojen kohoamista pidetään selkeästi suurimpina haasteina yritystoiminnalle. Lisähuolia maaseudun yrityksille aiheuttavat muun muassa pula osaavasta työvoimasta sekä kotimaan myynnin heikkeneminen.
Maaseudun yrityksistä 38 prosenttia kertoi pitävänsä lomautuksia varmoina tai mahdollisina seuraavien 12 kuukauden aikana.
Lisäksi kuudesosa eli 17 prosenttia maaseudun työnantajista varautuu siihenkin vaihtoehtoon, että yrityksen toiminta voi loppua. Nämä vastaajat eivät kuitenkaan pidä lopettamispäätöstä varmana.
Kaupunkien läheisellä maaseudulla viennin uskotaan kuitenkin jonkin verran kohentuvan tänä vuonna. Sitä vastoin ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun vientiyrityksillä ulkomaankaupan näkymät ovat vaisumpia.
EK:n Maaseutupulssi-kyselyyn vastasi marraskuussa 1 055 työnantajayritystä, joista 778 toimii kaupungeissa ja 278 maaseudulla.