Autojen torvet raikuivat Helsingin ydinkeskustassa – mielenosoitukseen osallistui satoja autoja
Sadat autoilijat huudattivat autonsa torvea Helsingin ydinkeskustassa lauantaina alkuiltapäivästä. Torviprotestilla vaadittiin autoilijoiden oikeudenmukaisempaa kohtelua.
Päättäjille luovutettiin Eduskuntatalolla yli 60 000 kansalaisen allekirjoittama vetoomus. Siinä vaaditaan muun muassa moottoriajoneuvojen hankinta- ja käyttökustannusten laskemista. Vetoomuksen otti vastaan kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.), kertoivat mielenilmauksen järjestäjät.
Poliisin mukaan mielenilmaus sujui rauhallisesti. Mukana oli poliisin arvion mukaan noin 460 ajoneuvoa. Autoletka hidasti jonkin verran muuta liikennettä, poliisi kertoo.
Protestiin osallistuneet ajoneuvot lähtivät liikkeelle Mannerheimintien pohjoispäästä. Poliisi oli ohjaamassa liikennettä.