Hallituksen keskittämispolitiikka näkyy ja tuntuu
Kun olisi tärkeää keskustella kuntakentän haasteista riittävän laaja-alaisesti, on keskustelu viime aikoina kuntien tulevaisuudesta kääntynyt jälleen kerran kuntien lukumäärään.
Kuntakentän ongelmia ei ratkaista lakkauttamalla harvaanasutut pienet kunnat. Niiden kustannukset ovat olematon osa kuntien kustannuksista, noin 3–5 prosenttia kuntien kokonaismenoista. Lisäksi ihmisten palvelut on liitoskuntienkin alueilla turvattava.
En toki vastusta vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Niitä on tehty ja toivottavasti tehdään jatkossakin hyvin valmisteltuina. Valitettavasti moni tehdyistä liitoksista ei ole ollut liitoskuntien asukkaiden kannalta hyvä tuloksiltaan, eivätkä läheskään kaikki edes keskuskunnan kannalta onnistuneita.
Tämä olisi reilua kaikkien tunnustaa. On vakava puute, ettei kuntaliitosten vaikutuksia ole analysoitu kunnolla.
Liitoksia tärkeämpää on uudistaa toimintatapoja: muun muassa joustavoittaa normeja, kehittää yhteistyömalleja ja hyödyntää tekoälyä. Ei ole olemassa yhtä optimaalista kunta- tai hyvinvointialuekokoa kaikille palveluille.
Vaativaa erikoissairaanhoitoa kannattaa keskittää, mutta perustason sote-palveluissa keskittäminen jopa heikentää palveluja. Kuntapalveluissa esimerkiksi esi- ja perusopetuksen järjestäminen on toiminto, joka on hyödyllistä järjestää lähellä, mutta ammattikorkeakoulutusta kannattaa järjestää keskitetymmin.
Miksi kuntajako tulisi tehdä ammattikorkeakoulujen mukaisesti, kun monet muut palvelut toimivat muulla jaolla paremmin?
Jos kuntaliitoksilla ja muilla rakenteellisilla aiotaan saada merkittäviä muutoksia, tulisi niitä pohtia erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun metropolihallinto olisi pohtimisen arvoista.
Se on Euroopan suurilla kaupunkiseuduilla hyvin yleisesti käytetty malli, jolla ylikunnalliset, raskaat tehtävät on hoidettu ja kunnat vastaavat muista palveluista. Jos pääkaupunkiseudulla olisi käytössä metropolimalli, niin tuskin esimerkiksi kalliista Vantaan ratikasta tarvitsisi edes keskustella.
Kokoomus aikoo eduskuntavaalikampanjassaan ottaa yhdeksi kärjeksi vahvan keskittämisen. Noin voidaan päätellä kokoomuksen viime torstaina Iltalehdessä julkistamista kunta- ja hyvinvointialuelinjausesityksistä.
Keskittämistä tarjotaan keskeisimmäksi lääkkeeksi julkisen sektorin ongelmiin. Varsinaisia keinoja toimintojen tehostamiseen tai palvelujen toimivuuden turvaamiseen niitä uudistamalla julkistetut linjaukset eivät tarjoa.
Oikeastaan tekoälyn käytön edistämiseen liittyvät esitykset ovat linjauksissa ainoita, joilla tuloksellisuutta voidaan parantaa. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia julkistetuissa linjauksissa ei käsitellä.
On hyvä muistaa, että perustuslaissamme on alusta lähtien ollut kolme hallintotasoa: keskus-, alue- ja kunnallishallinto. Jos kuntien kokoa suurennetaan alueita vastaavaksi, poistuisi ero kuntien ja alueiden välillä sekä myös erillinen kuntataso ja kunnallinen itsehallinto asukkaiden itsehallintona kotikunnassaan.
On erittäin tärkeää, että työnsä juuri aloittaneessa parlamentaarisessa kuntien tulevaisuutta käsittelevässä työryhmässä kyetään tarkastelemaan kuntien haasteita laaja-alaisesti ja olennaisuuksiin keskittyen.
Ajankohtaisiin kuntakentän ongelmiin suurin yksittäinen syy on se, että sote-uudistuksen yhteydessä kuntien rahoitusjärjestelmän perusteellisempi uudistustyö jäi tekemättä, eikä nykyinen hallitus saanut käytännössä mitään aikaan sen korjaamiseksi, vaikka kuntien rahoitusjärjestelmää valmisteltiin pitkään ja rahoitusjärjestelmän uudistus oli kirjattu hallitusohjelmaan.
Päinvastoin kasvattamalla kuntien rahoituksen leikkauksia, viimeksi kehysriihessä, se on vain lisännyt kuntien vaikeuksia.
Lisäksi työllisyystehtävän siirto kunnille aliresursoituna, kuntien kasvavat työttömyyskustannukset sekä hankintalain uudistus ovat kasvattamassa kuntien taakkaa ja vaikeuttamassa toimintaedellytyksiä entisestään.
Keskustelu lukumääristä ei koske vain kuntia, vaan myös hyvinvointialueita. Julkisessa keskustelussa on hallituksen ministerien ja muiden vaikuttajien taholta lukuisia kertoja nostettu esiin hyvinvointialueiden määrän supistaminen keskeisenä keinona saada aikaan ja turvata palvelut, vaikka tilanne on täysin päinvastainen.
Jos hyvinvointialueiden määrää ryhdyttäisiin nyt supistamaan, aiheuttaisi se huomattavia lisäkustannuksia palkkojen ja tietojärjestelmien yhteensovittamisessa ja pysäyttäisi pitkäksi aikaa hyvinvointialueilla hyvin alkaneen kehitystyön. Lopputuloksena olisivat kalliimmat ja heikommat palvelut.
Hyvinvointialueilla ongelmana on erittäin epäoikeudenmukainen rahoitusjärjestelmä, joka muun muassa ylikorostaa asukasluvun merkitystä, perustuu virheelliseksi osoittautuneisiin diagnoositietoihin eikä kannusta tuloksekkaaseen toimintaan.
Hallituksella on ollut erinomainen mahdollisuus korjata hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmät ongelmat, kun se antoi hyvinvointialueiden rahoituslain muutosesityksen eduskunnalle tänä keväänä.
Esitys on kuitenkin pääasiassa leikkauslaki, jolla hallituksen alueiden rahoituksen leikkauspäätökset viedään lainsäädäntöön. Lakiesitys on ylipäätään vain pientä viilausta laajasti tunnustettujen ongelmien ratkaisemisessa.
Sekä kuntien että hyvinvointialueiden kannalta on erittäin vahingollista, että hallitus on rajusti leikannut järjestöjen toiminta-avustuksia. Leikkaukset vaikuttavat vääjäämättä niiden kykyyn tuottaa palveluja, jotka merkittävällä tavalla tukevat heikommassa asemassa olevia.
Kunnilla tai hyvinvointialueilla ei ole varoja eikä mahdollisuuksia korvata järjestöjen panosta, eli heikompiosaisten palvelut heikkenevät tätäkin kautta.
Viime kädessä kyse on ihmisten perusoikeuksien turvaamisesta kohtuullisella vero- ja maksurasituksella koko maassa sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista omaan lähiyhteisöönsä. Kannattaa muistaa, että kuntakenttä on kyennyt uudistumaan itsehallintonsa pohjalta hyvin.
Samoin hyvinvointialueilla ovat käynnistäneet kehityshankkeita, joilla jo nyt, rahoituksen leikkauksista huolimatta, on kyetty parantamaan palveluja.
Suomi on iso maa ja olosuhteet sekä palvelutarpeet vaihtelevat, samoin eri kuntien ja alueiden veropohja.
Joustava kuntien ja alueiden toiminnan säätely, vahva itsehallinto sekä oikeudenmukainen olosuhteiden, palvelutarpeiden ja tulopohjaerojen tasaaminen ovat jatkossakin ne ainekset, joiden pohjalta kuntakenttä ja alueet voivat menestyä. Mutta kunnilla ja alueilla pitää olla myös halu uudistua jatkossakin.
Hyvinvointialueiden on tärkeää kehittää keskinäistä yhteistyötään esimerkiksi vaativimmissa hoidoissa. Perustason sote-palveluja on kyettävä vahvistamaan ja nuo palvelut yhdistettävä paikallistasolla paremmin toimiviksi.
Uudentyyppisten sote-palvelupisteiden verkosto on mahdollista ja syytä toteuttaa koko maassa turvaamaan palvelujen saavutettavuus. Yhteistyötä kuntien ja alueiden välillä tulee kehittää, erityisesti yhteisen lakisääteisen tehtävänsä, hyvinvoinnin edistämiseksi.
Yhteistyötä tulee myös kehittää kuntien ja alueiden sekä järjestöjen ja yksityisen sektorin kesken. Joustavat yhteistyörakenteet ja -verkostot ovat tiukkoja lakisääteisiä rakenteita tuloksekkaampia.
Hyvinvointiyhteiskunta voidaan turvata vain ennakkoluulottomasti uudistaen kestävien arvojen pohjalta talouden realiteetit tunnustaen.
Tietojärjestelmien kehittämisessä ja tekoälyn hyödyntämisessä tarvitaan kansallinen toimintaohjelma. Yksittäisten toimijoiden ei kannata toimia yksin, vaan yhdistää voimansa toimivien järjestelmien aikaansaamiseksi ja palvelujen turvaamiseksi uudistaen.
Myös yksityiset ja kolmannen sektorin palvelujen tarjoajat on pidettävä tässä kehitystyössä mukana. Erillään toimiminen hukkaa voimavaroja valtavasti ja heikentää palvelujen toimivuutta.
Tämä on yksi keskeisimpiä seuraavan hallituksen haasteita. Näissäkään asioissa ei tällä vaalikaudella ole tapahtunut mainittavaa edistystä.
Kysymys ole vain kunnista ja hyvinvointialueista, vaan hallitus on toteuttamassa kokoomusministerien johdolla julkisten palvelujen laaja-alaista keskittämistä.
Tällä hallituskaudella valtion käyntiasiointipaikkojen määrä on romahtanut: vaalikauden alussa toimineesta 507 toimipisteestä on enää jäljellä 394.
Olennaista toiminnalle on ollut se, ettei kauemmas karkaavien palvelujen korvaavia toimintatapoja ole tehty riittävästi. Toki joissakin palveluissa sähköiset palvelut on saatu toimiviksi, mutta ei kaikissa eikä valitettavan moni osaa tai kykene niitä käyttämään.
Heille ei isossa osassa maatamme ole tarjolla muuta kuin pitkän matkan päässä olevat palvelut. Noilla alueilla ei julkinen liikenne toimi kunnolla, eivät myöskään sähköisten palvelujen edellyttämät tietoliikenneverkot.
Esitin ministeri Kiviniemen nimittämänä selvityshenkilönä raportissani ”Uusi julkinen asiakaspalvelu” vuonna 2008 muun muassa kattavan julkisten hallintopalvelujen palveluverkoston, yhteispalvelupisteiden, perustamista turvaamaan eri jo tuolloin nähtävissä ollut viranomaisten palvelupisteiden lakkauttamisen jälkeen palveluiden saatavuus niin läsnäolo- kuin etäpalveluja tarjoten.
Jonkin verran yhteispalvelupisteitä perustettiin, mutta ei riittävästi. Nyt virkamiesvalmistelussa on esillä vuoteen 2030 mennessä perustaa Suomi-pisteiden verkosto tarjoamaan asiakaspalveluja. Menestystä hankkeelle. Toivon todella, että nyt hanketta aidosti viedään eteenpäin.
Sen toteutumisen suurin este on riittämätön poliittinen tahtotila toteuttaa tuollainen verkosto. Erilliset valtion viranomaiset pitävät asiakaspalvelujen kohtuullista saavutettavuutta kustannusrasitteena ja näin uudistus, joka alentaa yhteiskunnan kokonaiskustannuksia jää helposti toteutumatta.
On hyvä, että kuntakentän ja hyvinvointialueiden tulevaisuutta vihdoin on alettu pohtia parlamentaarisesti kahdessa erillisessä työryhmässä. Pitkään tällaisten parlamentaaristen valmistelujen aloittamista vaadittiin, mutta onneksi vihdoin ja viimein hallitus antoi periksi ja perusti nämä työryhmät. Niiden työn tulokset tosin vaikuttavat vasta seuraavalla eduskuntavaalikaudella.
Lähivuosien linjaukset vaikuttavat poikkeuksellisen voimakkaasti tulevaisuuteen, millainen maamme tulee olemaan. Keskusta on ollut perinteisesti vahva kuntien ja alueiden puolustaja ja sitä kautta ihmisten yhdenvertaisuuden turvaaja. Nyt, jos koskaan tarvitaan näissä asioissa vahvaa linjan vetoa ja vaikuttamista.