Viime vuonna Suomen kansalaisuuden sai ennätysmäärä ihmisiä – Irakista tulleiden osuus suurin
Viime vuonna Suomen kansalaisuuden sai ennätysmäärä ihmisiä, selviää Tilastokeskuksen tiistaina julkistamista tiedoista.
Kansalaisuuden sai viime vuonna yli 14 000 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Kyseessä on suurin itsenäisyyden aikana myönnetty määrä kansalaisuuksia.
Vuodesta 2024 määrä kasvoi hieman yli 20 prosenttia.
Eniten kansalaisuuksia myönnettiin Irakin kansalaisille, joiden osuus oli 14 prosenttia Suomen kansalaisuuden saaneista. Toiseksi eniten kansalaisuuksia myönnettiin Venäjän kansalaisille.
Keski-iältään kansalaisuuden saaneet olivat 29-vuotiaita, ja enemmistö heistä oli naisia.
Edellinen ennätys tehtiin Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023.
Kansalaisuuslakia tiukennettiin viime vuoden lopussa. Muutoksia tehtiin henkilöllisyyttä, nuhteettomuutta ja toimeentuloa koskeviin kansalaisuuden saamisen edellytyksiin.
Uutista korjattu 12.5. klo 14.45: Korjattu virheellinen tieto, että enemmistö kansalaisuuden saaneista olisi miehiä. Enemmistä kansalaisuuden saaneista oli naisia.