Lukijalta: Entä jos katsoisimme sotea asiakkaan silmin?
Hyvinvointialueilla puhutaan tällä hetkellä paljon tuottavuudesta, vaikuttavuudesta ja säästöistä. Se on ymmärrettävää, sillä talouspaineet ovat kovat. Silti liian harvoin pysähdymme katsomaan järjestelmää asiakkaan näkökulmasta.
Miltä sote näyttää ihmiselle, joka tarvitsee apua?
Liian usein se näyttää siltä, että sama asia kerrotaan yhä uudelleen eri ihmisille. Asiakas ohjataan palvelusta toiseen, tehdään uusia arvioita ja varataan uusia aikoja. Jokainen yksikkö tekee oman osansa hyvin, mutta kokonaisvastuu puuttuu. Asiakkaan näkökulmasta järjestelmä tuntuu hajanaiselta ja raskaalta.
Esimerkiksi ikäihminen voi ensin soittaa terveysasemalle, sitten hänet ohjataan kotihoitoon, sieltä fysioterapiaan ja lopulta päivystykseen, kun tilanne pahenee. Matkan varrella kohdataan monta ammattilaista, mutta kukaan ei välttämättä pysähdy ottamaan kokonaisvastuuta ihmisen tilanteesta.
Tällä hetkellä näemme hyvinvointialueilla jatkuvia organisaatiomuutoksia, palveluverkkokeskustelua, säästöpaineita ja henkilöstön kuormittumista. Samalla henkilöstöltä odotetaan yhä enemmän tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Moni työntekijä ja lähijohtaja kokee kuitenkin, että muutoksia johdetaan liian kaukaa arjesta.
Silti juuri asiakasrajapinnassa tiedetään parhaiten, missä palvelu toimii, missä syntyy turhaa työtä ja mitä pitäisi tehdä toisin.
Vaikuttavuutta ei synny pelkästään uusilla organisaatiokaavioilla tai ylhäältä annetuilla tavoitteilla. Työn tuottavuuden ja vaikuttavuuden tekevät ihmiset. Siksi henkilöstön kokemus, osaaminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ovat ratkaisevia.
Turvaa ja turvallisuuden tunnetta syntyy sekä asiakkaalle että henkilöstölle jatkuvuudesta, luottamuksesta ja siitä, että joku kantaa vastuun.
Potilaalle turvallisuutta tuo tuttu ihminen, tuttu tiimi ja tunne siitä, ettei joudu selittämään tilannettaan aina uudelleen. Henkilöstölle turvallisuutta taas tuo selkeä suunta, toimiva lähijohtaminen ja kokemus siitä, että omaa asiantuntemusta arvostetaan.
Jos henkilöstö kokee olevansa vain muutoksen kohde, ei sen tekijä, jää paljon osaamista käyttämättä. Samalla vaarana on, että järjestelmä alkaa ohjata ihmistä luukulta toiselle sen sijaan, että hänen tilanteensa ratkaistaisiin mahdollisimman sujuvasti.
Ratkaisujakin on olemassa. Hoidon jatkuvuus, omalääkäri- ja omatiimimallit sekä esim. Toivakan ammatinharjoittajamalli osoittavat, että kun vastuu pysyy yhdellä taholla, palvelu toimii paremmin sekä asiakkaan että henkilöstön näkökulmasta.
Lopulta tärkein kysymys ei ole, kuinka monta organisaatiota meillä on tai kuinka monta raporttia tuotamme. Oleellisinta on kokeeko ihminen tulevansa aidosti kohdatuksi, kuulluksi ja autetuksi silloin, kun hän apua tarvitsee.
Leila Lindell
maakuntaneuvos, aluevaltuuston jäsen
Äänekoski
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/